perjantai 23. lokakuuta 2015

Kirjaklassikko


Ilonan kanssa luettiin tänään ihan oikeasti ensimmäisen kerran yhdessä kirjaa. Kirja oli etuudestaan tuttu mumskalle lähes seitsemän vuoden takaa. Silloin sitä luettiin Saran kanssa. Neppulikin tutustui aikoinaan sen hauvaan, kisuun, leppikseen ja sammakkoon.
Ja opushan on tietenkin nimeltään Ensimmäinen eläinkirja!

lauantai 10. lokakuuta 2015

Hauvavauvasta havahauveliksi


Vuosi sitten meille muutti pikkuruinen hauvavauva.

Kinkun, rapsujen ja rakkauden avulla Rafusta on kasvanut komea karvapallo, jonka ulkoinen olemus hämää. Valtavan, pehmoisen karvakerän sisällä asustaa hoikka ja tunteellinen, Mökkeröllä kiitävän jellonan hahmoinen ihana ja älykäs havahauveli, Raffeli.




torstai 8. lokakuuta 2015

Syksympi syksy


Pikavisiitti Mökkeröllä osoitti, että pakkasta on ollut viime öinä runsaasti. Vielä iltapäivälläkin kuura peitti varjoisat paikat ja viimeiset kukkijat olivat saaneet kullankeltaisen sävyn.


Kylmästä viis! Rafu-koira nautti taas täysillä vapaudestaan ja pisti pystyyn aidot havahulinat.



maanantai 5. lokakuuta 2015

Mökkerön syksy



 Syksy - ihan jokapuolella. Viimeiset sitkeät kukkijat muistuttavat vielä kesän kukkaloistosta.


Mutta rodot valmistautuvat jo kevääseen.


Kesän satoa korjattiin Mökkerön mansikkamaalta, mustikkametsästä, punaisista ja mustista viinimarjapensaista ja viimeksi punaiseksi pilkuttuneesta lähimetsästä.


Mökkeröllä oli ihanan vapaata ja mukavaa.


Mökkerön kesä tuotti mumskalle huikean määrän kukka- ja ötökkäkuvia. Tässä vielä niistä pari muistuttamaan, että aurinkoisia päiviä oli ihan riittämiin... Elokuussa ritariperhosen muhkea toukka herkutteli rannalla vaaleanpunaisen koiranputken kukinnoilla ja Mökkerön pihapöheiköstä ilmestyi loppukesällä upeita, valkoisia liljankukkia.