Ensilumi

Tänään satoi Riksuun ensilumi.

Iltapäivällä, kun lumi oli vielä kuivahkoa, Rafu-koira oli ihan innoissaan: "Tuo valkoinen, joka karkailee kuonon päästä aina eteenpäin, on hyvää! Ihanaa! Sitä on paljon, ja se maistuu! Pitääköhän se kaikki syödä?"

Jotenkin näin tulkitsin pojan ihmetyksen. Pihanurmi, joka oli aamulla vielä vihreä ja jossa oli vielä rapisevia syksyn lehtiä, oli peittynyt kokonaan valkoisen vaipan alle. Ja se valkoinen pinta täplittyi täyteen pikkuruisia tassun jälkiä. Kotiin ei ollut kiirettä.

Kun sitten tultiin sisälle, käväisi Rafu pesuvadissa lämmittelemässä tassujaan.

Iltapisuilla tahti oli täysin toinen. Ensin Rafun huomion vei kadun toisella puolella ylväästi hihnassa kulkeva kissa emäntineen. Kun kisun luo ei ollut menemistä, mentiin uudelleen valkoiseksi muuttuneelle pihanurmelle. Mutta kun lumi olikin nyt vetistä, tuli koiralle kiire kotiin. Mitkään puheet eivät pitäneet sitä pihalla, vaan kotiin mentiin täyttä jänisloikkaa.

Näin tänään. Huomenna mennään rokotuksille.

Kolme viikkoa koirailua

Kolmen viikon kokemuksella voin sanoa, että pienenpieni koira voi oppia uskomattoman paljon: Se tuntee jo nimensä ja lukemattomat lempinimensä. Se osaa pyytää ruokaa ja kertoa, että on tehnyt tarpeensa sisälle ja että nyt pitäis siivota. Se osaa siivota, riepottaa rättiä toisesta laidasta ja murista innoissaan. Se osaa kiivetä laakeat kiviportaat ylös porras kerrallaan vauhdikkaasti pomppien. Se osaa tulla luokse kutsuttaessa (jos sitä sattuu kiinnostamaan tulla). Se osaa riepottaa apinaa ja saada sen vinkaisemaan puraisemalla lelua oikeasta kohdasta. Se osaa ottaa pallon kiinni ja tuoda sen uudelleen heitettäväksi – paitsi jos se on niin innoissaan, että pallo unohtuu paluukuormasta. Se osaa juosta ja pomppia pomppuja, jotka ovat yhtä korkeita kuin pitkiäkin. Se osaa myös kulkea melko sivistyneesti hihnassa, vaikka usein vauhti kiihtyykin niin, että mumska tai pappa kipittää mukana ja koira näyttää enemmän jänikseltä kuin koiralta.

Jäniksen, nallen, Ransun, lelukoira Turrin pennun tai ihan itsensä näköinen koira osaa myös hurmata ihmiset. Ulkona se saa useimmat ohikulkijat hymyilemään ja monet ihmettelemään kuinka pieni se on. Joku kysyikin: ”Onko se noin pieni?”. Hänelle vastasin, että kyllä on. ”Tuo on kyllä tosi ihana, vaikka en koirista tykkääkään”, taitaa olla parasta, mitä olen kuullut. Sen sanoi iäkäs rouva Kirkkopolulla, jonka varrella olemme käyneet ahkerasti ulkoilemassa. ”Saako sen ottaa syliin?”kysyi rouva, jonka sylissä Rafu jo oli. No, saa tietenkin. Sehän on sylikoira!

Myös Rafu on iloinnut uusista tuttavuuksista ja oppinut, että eteissummerin ääni tarkoittaa aina uutta seikkailua. Sieltä oven takaa tulee varmasti joku, joka ihastelee pientä ”poikaamme”. Kun summeri soi, ryntää Rafu eteiseen ja alkaa sätkiä sylissä jaloillaan kuin yrittäisi lentää vieraan syliin. Ja kaikille vieraille on tarjolla märkä pusu, jos he sen vain sallivat. Ja taitaa olla niin, että pusu tulee, vaikka luvattakin.

Rafu on myös oppinut, että yöt nukutaan ”omassa paikassa”. Oma paikka on makkarissa ja sinne mennään, kun muitten huoneitten valot sammuvat. Koko yö vietetään vikisemättä ja liikkeelle lähdetään vain hädän yllättäessä. Rafu on oppinut myös, että herätys on oikeasti vasta sitten, kun mumska herää. Se tarkoittaa, että aamusella saa olla, venytellä ja köllötellä ihan rauhassa niin kuin tänäänkin, puoleen kymmeneen asti.

Paljon muutakin Rafu on jo oppinut, mm. vikisemään, että leiki nyt, leiki heti - tai näykkäsen varpaasta. Se on oppinut roikkumaan lahkeessa ja nakertamaan sukkia... Se on oppinut, että EI tarkoittaa useimmiten oikeasti eitä ja korkeammalla äänellä hellitellen sanottu ei ihan muuta. Se on myös oppinut olemaan eri mieltä ja ilmaisemaan sen selkeästi. Se tietää myös, ettei köyttä vetäessä kannata haukkua. Murina riittää.

Rafu on kuitenkin vielä hauvavauva. Se väsähtää kesken leikin ja saattaa nukkua pitkäänkin. Se on oppinut piiloutumaan sohvan alle päikkäreille tai iltatorkuille, mieluiten mumskan jalkojen juureen. Mumska puolestaan on oppimaisillaan, että hänestä on tullut Rafulle Lusian korvike, keinoemo.

Me papan kanssa olemme oppineet, että Rafun kanssa lähdetään oikeasti lenkille vasta kevättalvella ja että meillä on vielä kova työ opettaa Rafu nauttimaan autoilusta ja pienenkin hetken yksinolosta kotosalla.