Tänään satoi Riksuun ensilumi.
Iltapäivällä, kun lumi oli vielä kuivahkoa, Rafu-koira oli ihan innoissaan: "Tuo valkoinen, joka karkailee kuonon päästä aina eteenpäin, on hyvää! Ihanaa! Sitä on paljon, ja se maistuu! Pitääköhän se kaikki syödä?"
Jotenkin näin tulkitsin pojan ihmetyksen. Pihanurmi, joka oli aamulla vielä vihreä ja jossa oli vielä rapisevia syksyn lehtiä, oli peittynyt kokonaan valkoisen vaipan alle. Ja se valkoinen pinta täplittyi täyteen pikkuruisia tassun jälkiä. Kotiin ei ollut kiirettä.
Kun sitten tultiin sisälle, käväisi Rafu pesuvadissa lämmittelemässä tassujaan.
Iltapisuilla tahti oli täysin toinen. Ensin Rafun huomion vei kadun toisella puolella ylväästi hihnassa kulkeva kissa emäntineen. Kun kisun luo ei ollut menemistä, mentiin uudelleen valkoiseksi muuttuneelle pihanurmelle. Mutta kun lumi olikin nyt vetistä, tuli koiralle kiire kotiin. Mitkään puheet eivät pitäneet sitä pihalla, vaan kotiin mentiin täyttä jänisloikkaa.
Näin tänään. Huomenna mennään rokotuksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti