Pääsiäiskaupungissa

Retki Noitametsään tuotti kaikille kävijöille hyvän mielen nokinenät :))

Vähän isompi pääsiäissiivous

Pääsiäinen on meillä juhla-aikaa - niinkuin joulukin - ja tuppaa tulemaan melkein yllätyksenä ja aina vähän liian nopeasti – keittiön seinällä olevasta kalenterista huolimatta. Pääsiäinen on kevään avaus, lupaus kesän vehreydestä. Se on ruoho pikkuisissa ruukuissa ja nippu kasvua lupaavia koivun oksia, oksia, joihin odotetaan hiirenkorvia päiviä laskien.

Tätä pääsiäistä meillä edelsi aiempia mittavampi, muutaman päivän siivousurakka. Nyt ei pesty ikkunoita, ei suursiivottu, ei edes imuroitu. Nyt piti tyhjentää Voimalan varasto, jossa oli muutossa yli jäänyttä tavaraa, omia ja isomummin, 88-vuotiaan äitini.

Suurin siivous oli kuitenkin tehtävä omassa mielessä: Nyt piti päättää mitä tehdä pyyhkeille ja lakanoille, paidoille ja pöksyille tai kengille, joita äiti ei näillä näkymin tule koskaan enää tarvitsemaan. Piti päättää mitä tehdä hänen öljyvärimaalauksilleen tai virkkaamilleen verhoille ja liinoille. Piti päättää mitä tehdä kirjoille, jotka vielä olivat muuttokuormassa edellisen karsinnan välttäneinä. Ja ehkä
vaikeinta oli päättää mitä tehdä valtavalle määrälle hyvin hoidettuja valkokuva-albumeja, joissa on kuvia ainakin omista isovanhemmistani lähtien vielä viime kesästä kertoviin otoksiin.

Valokuvat ovat toistaiseksi tallessa. Muutamaa -70- ja -80-lukujen albumia selatessa huomasin, että Joensuun joulujen ja Leinosen kesävierailujen kuvat ovat siellä sievässä järjestyksessä. Samat kuvat ovat meillä arkistolaatikossa B – tai C tai Ö... Näitä albumeja kannattaa siis hyödyntää ja muuntaa digitaaliseen muotoon ja saada samalla omatkin kuvat oikealle aikajanalle.

Sitten ne vaatteet, hopeiset sokerikot ja kermakot, seinävaatteet ja keskeneräiset käsityöt. Ne kaikki ovat nyt löytäneet uuden paikan, suurin osa sellaisen, että niitä voidaan vielä kierrättää tai ottaa tarvittaessa uudelleen käyttöön. Pakko myöntää, että osa tavaroista on vieläkin varastoituna tarkoitukseen nimenomaisesti rakennetussa ”hotellissa”, josta maksamme vuokraa. Osa on kellarikopperossa omien säilöön laitettujen tavaroitten seassa.

Muutama ikeakassillinen muunmuassa pyyhkeitä, pellavia, liinoja ja retrohenkisiä pussilakanoita, käsivirkatuin pitsein koristeltuja nenäliinoja ja verhojakin on parhaillaan Femmatorin loosissa tarjolla niille, jotka arvostavat käsityötä ja tarvitsevat kotiinsa jotain uutta ja samalla vanhaa. Hinnat eivät kirppiksellä päätä huimaa eivätkä tee oikeutta käsityötaidolle ja tekemiseen uhratulle ajalle. Eivät kymmenkertaisinakaan! Mutta eihän niitä töitä koskaan myyntiin tehtykään.

Paitsi että muutto- ja varastolaatikoiden siirtely, tyhjentäminen ja täydentäminen oli fyysisesti rankkaa ja pölyävää hommaa, oli se henkisesti raastavaa. Siinä missä valokuvat kertoivat menneistä vuosista, kertoivat myös erilaiset esineet omia tarinoitaan. Esimerkiksi siniruutuinen, vohvelikankainen pyyhe tuntui olevan ihan väärässä paikassa ruskeassa pahvilaatikossa. Sehän oli aina ollut mummin päässä kun hän tuli pihasaunasta pesuvati kainalossaan. Myös oman kastemekon ja myssyn löytäminen herätti herkkiä tunteita, ei kuitenkaan omakohtaisia muistoja.

Tunteellisena ihmisenä ja huonona päättäjänä, silloin kun kysymys on pienistä asioista, tämän viikon päivät ovat olleet rankkoja, ja pääsiäinen on melkein päässyt yllättämään. Mutta ei hätää: pasha-ainekset ovat jääkaapissa, siivouskomerossa toimiva pölynimuri ja kaupat vielä huomenna auki...

Huomenna on myös tarkoitus pistäytyä tyttärentytärten kanssa noitametsässä ja auttaa hajamielistä Eufrosyneä löytämään taaskin kadoksissa oleva pääsiäisloitsu. Ja huomenna pitää taas ihmetellä tuleeko koivunoksiin lainkaan hiirenkorvia. Vanhan uskomuksen mukaan nimittäin yksi hiirenkorvaton päivä maljakossa vastaa hiirenkorvatonta viikkoa ulkona.

Siistiä Pääsiäistä kaikille!

Virpoi varpoi

Jo aikaisin palmusunnuntaiaamuna kaikki oli valmista noitien tulla. Ja tällaiset pisamaiset, punaposkiset pikkunoidat pyrähtivät sitten reippaasti mummia ja pappaa virpomaan. Kiitos, Neppuli ja Sappuli.
Että tulikin hyvä mieli koko tulevaks vuodeks :)

Virvon varvon...

...tuoreeks, terveeks,

tulevaks vuodeks.

Vitsa sulle,

palkka mulle.

Palmusunnuntain loru lapsuudesta on vuosien mittaan lyhentynyt nasevaksi hyvän voinnin toivotukseksi pientä palkkaa vastaan. Myös virpojat ovat vaihtuneet virvottaviksi, niiksi, joille on jo syytäkin toivottaa tuoreutta ja terveyttä.

Mielenkiinnolla odottelemmekin nyt papan kanssa millaisia virpojia tämä palmusunnuntai meille tuo. Pari viimeisintä kertaa meidät on virponut pojanpoika Niklas. Vuosi sitten mukana oli myös pikkuinen Elias. Nyt pojat ovat kaukana Pohjanmaalla ja taitavat siellä yhdistää paikallisen trulliperinteen Karjalasta kotoisin olevaan virpomiseen.

Itse en oikein aluksi pitänyt näiden kahden perinteen yhdistelmästä. Varmaankin siksi, että sain lapsena virpoa vain lähimpiä, äitiä, isää, mummia ja ukkia sekä Ville-setää, joka oli isän veli ja hänen vaimoaan, Sanni-tätiä. Poikkeuksena tähän lähisuvun virvontalistaan saatiin onneksi lisätä Fanni-täti.

Fanni-täti oli vähän eri juttu, ei suinkaan sukulainen, mutta hyvä tuttava Joensuun Kalevankadun toiselta puolelta – ja mikä parasta – sekatavarakauppias, jolta saadut palkat olivat ihan omaa luokkaansa. Palmusunnuntai ja pääsiäislauantai taisivatkin olla ainoita päiviä vuodessa, jolloin me lapset, minä ja serkkuni, yksin ilman vanhempia vierailimme Nupposen tädin luona, kaupan yläkerrassa. Palmusunnuntaina virvoimme tädin ja seuraavana lauantaina saimme sitten hakea makoisat palkkamme.

Fanni-tädin kaupassa sen sijaan kävin ostoksilla melkein joka arkipäivä. Muistan hyvin kuinka maitokaupan puoli koki suuria muutoksia, kun tonkkamaidosta siirryttiin jonkinlaisen käsin veivattavan automaattiannostelijan käyttöön ja sen jälkeen maidon myyntiin ruskeissa, metallikorkein sujetuissa lasipulloissa ja sitten litran vetoisissa muovipusseissa. Kaikki tuo kehitys kehittyi -50-luvulla.

Tonkkamaidon aikaan meistä lapsista oli erityisen jännittävää seurata toisten naapurien, Ilvosen poikien,  tekemisiä. Vielä kesähelteilläkin ”pojat” toivat kauppaan Pyhäselän jäästä sahaamiaan jääharkkoja. Ilvoset olivat hevosmiehiä. Heidän kärryttelynsä jälkeen jäi kadulle aina jäiden suojana olleita heinänkorsia ja tietenkin hevosen kakkaroita.

Pääsiäisen erikoisuus Nupposen kaupassa olivat oikeat tiput ja puput, jotka ilmestyivät (ainakin kerran) kaupan isoon näyteikkunaan meidän lasten ihmeteltäviksi.

Pääsiäinen täällä Riksussa, Suomen pääsiäiskaupungissa (www.paasiaiskaupunki.fi), tarjoaa nykyisille virpojille pupujen, aasin, lampaiden, alpakoiden ja ponien lisäksi paljon muutakin: Tarjolla on jälleen Voimalaan rakennettu Noitametsä seikkailijoille ja monenmonta erilaista työpajaa käteville. Ohjelmassa on lastenteatteria ja -konsertteja, kirpputoreja, hiiren opastamia museokierroksia ja tivolikin...

Kymmenisen vuotta sitten projektityönä käynnistetty pääsiäiskaupunkihanke herätti aluksi suuria tunteita puolesta ja vastaan. Silloin muunmuassa arvosteltiin äänekkäästi pupujen ja noitien tuomista tapahtumiin kristillisen pääsiäissanoman rinnalle. Nyt tuntuu kuin kaikki palaset olisivat loksahtaneet hyvin paikoilleen. Nyt on lupa juhlistaa pääsiäistä monin tavoin – ja kokea vaikkapa lapsenmielistä iloa ja riemua. On myös lupa ihastella kaupungille ilmestyneitä värikkäitä höyhenkoristeluja ja myös pian ympäristöä koristavia, tuhansia keltaisia, pakkasenkestäviä narsisseja.

Valo voittaa

Tänään on kevätpäiväntasaus, päivä, jolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä, noin 12-tuntisia kaikkialla maapallolla. Huominen päivä on meillä jo hippuisen pitempi ja ylihuominen sitäkin valoisampi. Valoisuus lisääntyy ja huipentuu kesäpäivänseisaukseen, jonka tuntumaan meillä ajoittuu juhannus kokkotulineen.

Kevätpäiväntasaus on seurausta Maan kiertoliikkeestä Auringon ympäri. Näinä aikoina pohjoinen pallonpuolisko kääntyy kohti Aurinkoa ja eteläinen varjoon. Aurinko on keskipäivällä zeniitissä; se paistaa päiväntasaajalla kohtisuoraan. Ajatuksena se on hauska, sillä silloinhan seisoisimme siellä oman varjomme keskellä. Kaikkein hoikimmilla varjoa olisi tuskin lainkaan!

Aurinko tekee ihmeitään pohjoisen viimasta huolimatta. Se lämmittää poskea tuulettomassa paikassa ja sulattaa jäätä kaduilta, jotka yöpakkasten jälkeen ovat luistavan liukkaita. Se saa huonekasvit voimaan hyvin.

Auringon lämpö ja paiste vauhditti lauantaina pääsiäisruohoksi kylvämäni ohransiemenet hurjaan kasvuun. Siemenpussin lupausten mukaan itämisaika on viidestä vuorokaudesta viikkoon. Mutta jo kolme päivää aurinkoisella ikkunalaudalla tuotti komean vehreän kasvun. Myös kaktus, jota olen veikannut joulu- tai pääsiäiskaktukseksi, intoutui kukkimaan komeasti - pääsiäistä enteillen tai joulunaikaa muistellen.

Myös vuosia sitten äitienpäivän kukkakorissa ollut pikkuruinen viirivehka on rehevöitynyt melkeinpä pensaaksi ja saanut uutta kiiltoa komeisiin lehtiinsä. Vaihdoin sen uuteen multaan ja suurempaan ruukkuun nyt, kun Kuukin on kasvava. Vanhan uskomuksen mukaan viherkasvien mullanvaihto on parasta tehdä kevättalvella, kun kuu kasvaa.

Nyt on myös aika miettiä kesää ja kesäkukkia. Odotan ensimmäistä kesääni "pihattomana" aikamoisella jännityksellä. Nyt ei ole pakko kylvää, istuttaa tai kitkeä. Mutta onneksi on parikin pihapiiriä, joissa on lupa möyriä mullassa eikä työ edes tekemällä lopu...

Näitä mietteitä päivänä, jolloin Maan pohjoisella navalla alkaa puolen vuoden mittainen päivä ja eteläisellä yhtä pitkä yö.

Tähtikirkas sunnuntai

Nyt hyvin pilkullinen ja myrskyisä aurinkokuntamme tähti, nimeltään Aurinko, porotti sunnuntaina täydeltä terältä ja sai olon tuntumaan keväiseltä. Ulkona puhalteli kuitenkin kirpakka viima, joka muistutti tuntuvasti pohjoisesta sijainnistamme.

Eipä muuta kuin Riksusta kohti etelää. Hurautimme Hyvinkäälle tyttärentyttäret kyydissä aurinkolasit silmillä ja bilekamppeet päällä valmiina kohtaamaan 25-vuotisjuhlakiertueella olevat Fröbelin palikat. Palikat, www.frobelinpalikat.fi, Mats, Ari, Hannu ja Timo, arviolta viisikymppiset paapparaiset, saivat tytöt ja koko salillisen lapsia innostumaan lauluistaan ja leikeistään, hyppimään ja pomppimaan.

”Terve lapsi heiluu...” filosofoivat nämä musisoivat lastentarhaopet bändinsä olemusta, siis halua saada lapset ”heilumaan”. Siinä he onnistuivat, ja me vanhemmat ihastelimme kvartetin energiaa ja intoa kiertää vuodesta toiseen kouluilla ja urheiluhalleilla lapsia leikittämässä ja soittamassa kunnon palikka-rockia.

Lasten konserteilla, joissa on lupa keikkua ja heilua miltei mielin määrin, mutta kuitenkin luovasti ja ammattitaitoisesti ohjattuna, on taatusti tilausta. Jaksamista Palikoille jatkossakin. Ei kai vain uusimman cd:n intro, Jaksaa heilua, ole merkki siitä, että Palikat alkaisivat hiipua? Jaksakaa, jaksakaa heilua ja heiluttaa!

Nyt pilkullinen aurinko punasi taivaanrannan, varjot sinistyivät entisestään ja jää krapsahteli jalkojen alla. Pakkanen kiristyi. Tummenevalle taivaalle ilmestyi terävä, kapoinen ja kirkas Kuun sirppi, joka kurkisti myös olohuoneen ikkunasta sohvalle saakka.

Lisztin Liebestraum pärähti puhelimessani kahdesti alkuillasta: Ensin hälytti poikani ja kertoi kaikkien mittareiden netissä, mm. http://aurora.fmi.fi/public_service, lupaavan hienoa revontuli-iltaa. Tähtien tuijottajaksi kun äitinsä tiesi, kehotti seuraamaan tarkkaan tilannetta. Tytär hälytti vieläkin hätäisemmin, sillä iltakävelyllä, kaupungin valoissa oli parhaillaan tarjolla upea valonäytelmä, revontulet, joissa vihreiden tanssivien lieskojen lisäksi oli myös punaisia revonhäntiä.

Perjantaisen Auringon koronan massapurkauksesta irronneet hiukkaset ovat saavuttaneet sunnuntaiaamuna Maan suojakuoren, ilmakehän, sunnuntai-iltana. No, ei kiirettä. Taivaan valkeathan ovat parhaimmillaan myöhemmin illalla... Niin mietittiin.

Ursan taivaanvahdissa, http://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/0/observation_id, tarjolla oli jo hienoja kuvia. Siis matkaan! Kamera mukaan ja lämmintä päälle, sillä elohopea oli vajonnut jo liki kahteenkymmeneen miinusasteeseen.

Keskikaupungin valosaasteessa revontulista ei näkynyt jälkeäkään... Siispä Citikan nokka kohti Paalijärveä. Korkeiden kinosten reunustamien kapeiden huhulimetsäteiden aukeilla pohjoisella taivaalla näkyi liikettä, ursalaisten ”kielellä” sinne ilmestyi rauhallinen revontulivyö.

Kuoppainen polku Paalijärven jäälle parinkymmenen asteen viimaisessa pakkasessa oli yllättävän helppo kulkea kuunsirpin ja tähtien loisteessa. Niin valoisaa jäällä oli, että rannan kaislat ja muu kasvillisuus jätti hangelle selkeät varjot. Vastarannalla lainehti rauhallinen, vihreä revontulivyö ja puolet taivaankannesta peittyi vaaleaan, rauhalliseen revontuliharsoon.

Harson alla liikkui jokin lentävä määrätietoisen suoraan, kohtasi toisen ja ylilentoa tahditti hiljainen moottorin hyrinä. Parinkymmenen minuutin kylmässä kärvistelyn aikana ylitse lensi toistakymmentä lentokonetta, osa kohti Helsinki-Vantaata, osa toisiin suuntiin.

Näkemämme taivaanvalkeat osoittautuivat todella rauhallisiksi, kun katsoo Taivaanvahdin tai vaikkapa poikani sunnuntaista kuvasatoa, http://www.tuomastenkanen.com. Huono tuuri, sillä vuosikymmeneen komeimmat revontulet ihastuttivat taivaan tuijottajia joka puolella maata. Ei auttanut, vaikka ajelimme komeampaa loistetta odotellessa vielä ohi Riksun Tervakosken ja Hausjärven peltoaukeille.

Mutta ihan turha reissu maaliskuiseen pakkasiltaan ei ollut: kapea, kasvava ja kalpean kirkasvaloinen kuuden päivän ikäisen Kuun sirppi yhdessä kahden kirkkaan tähden kanssa olivat kuin Tuhannen ja yhden yön satujen kuvista. Ja siinä lähistöllä suurin näkemäni Orion tähtivöineen, taivaanpallon kirkkain tähti Sirius, tuttu Orion ja Kassiopeija... Upeaa katsottavaa nämäkin. Ja muistoissa vielä suorastaan rätisevät ja maata kohti syöksevät revontulet – vuosia sitten koettuina matkalla Pohjoiseen.

Taikalaatikko

Ihmelaatikko on kirkkaankeltainen, sellainen, jonka päädyissä on pyöreät reiät eikä varsinaista paikkaa sisällön merkitsemiseksi. Se on Kotilaatikko viime vuosisadalta, tarkemmin ehkäpä jostain -80 ja 90-lukujen taitteesta. Laatikon kannessa on mustalla tussilla kiireenoloisesti tikkukirjaimin kirjoitettu teksti, MUISTOLAATIKKO.

Muistolaatikko on ihmelaatikko siksi, että sinne on vuosien varrella mahtunut niin paljon: Sinne on talletettu ainakin osa lasten piirustuksista, äitien- ja isänpäiväkortteja, kutsuja vanhempainiltoihin sekä joulu- ja kevätjuhliin, lasten viestejä vanhemmille, kirjeitä joulupukille jne. Joukossa on jokunen todistuskin, hiihtokisojen ja laturetkien kunniakirjoja, valokuvia, onnittelukortteja, itse tehtyjä pelejä, lehtileikkeitä...

Taikalaatikkoon on taltioitu hyviä hetkiä, hienoja teoksia ja paljon tärkeitä tapahtumia – kaikki keltaiseen pahvilaatikkoon!

Meidän perhe + vieras, sinipukuinen mies 

(takaoikealla) Linnanmäen Peilitalossa.

Kuvan muisto on lähes yhtä vanha kuin

keltainen taikalaatikkokin.

Viime syksyn muutossa paljastui yllättäen, että osa muistoista asustikin ohuemmasta pahvista valmistetussa punaisessa ja mustakantisessa laatikossa ja osa toisessa kirkkaankeltaisessa ja osa kolmannessa keltaisessa...

Kaikkiaan Puhikseksi nimittämämme omakotitalon Akusto-kellarin kätköistä paljastui neljä keltaista ja pari punamustaa muistolaatikkoa. Laatikot olivat muuttaneet muiden romppeidemme mukana melkeinpä huomaamatta Puhikselta muutamaksi vuodeksi Itä-Suomeen Kyyhkikselle ja sieltä taas takaisin Riksuun. Nyt ne odottavat jämäkässä pinossa tarkempaa käsittelyä.

Tuntuu, että nyt on korkea aika kokea ja elää laatikoitten sisältö – nyt, kun voi vielä ainakin kuvitella muistavansa mihin muistamisenarvoiseen juttuun paperit, pahvit ja muu laatikoihin kätketty tavara liittyy.

Pikainen kurkistus kansien alle tarjoaa melkoisen muistomylläkän, vähän hitaampi hukutttaa menneiden vuosien tapahtumiin, vaikkakin niiden sijoittaminen aikajanalle vaatii jo pientä pohdintaa. Mutta juuri siksihän muistoja on laatikkoon laitettukin!

Onnea Neppulille

Tyttärentyttäreni Nea täyttää tänään kolme vuotta.

Kolme vuotta on lyhyt aika ihmiselämässä, mutta uskomattoman paljon sinä aikana puuhakas pieni ihminen oppii. Tavanomaisten arjen taitojen lisäksi tämä tyttö, Nea, Nenne, Neppuli, osaa hienosti tehdä yhteistyötä Sara-siskon kanssa, osaa pitää puoliaan ja tarvittaessa puolustaa siskoa, osaa pyytää ja antaa anteeksi, vaatia ja kiittää. Sosiaalisissa taidoissaan Nea on jo pitkällä – joskus tuntuu, että pitemmällä kuin monet aikuiset.

Ja mikä parasta: Nea osaa hymyillä niin, että harmaastakin päivästä tulee aurinkoinen!

Mummiksi

Olin juuri leikannut ison palan mansikkaista syntymäpäiväkakkua, kun kännykkään tuli viesti, sitten toiseen ja sitten kolmanteen. Ja meillä kaikilla oli sama viesti: ”Tyttö tuli 15.25... Kaikki voimme hyvin.” Ensimmäinen lapsenlapseni, tyttärentytär, oli syntynyt!

Minusta tuli mummi syntymäpäivänäni ja Masuasujaksi kutsutun laskettuna syntymäpäivänä. Toki olin toivonutkin, että niin kävisi, mutta todennäköisyys, että meillä olisi sama syntymäpäivä, lähenteli kai vähintäänkin pienehköä lottovoittoa.

Jo aamulla olin saanut lapsiltani kutkuttavan synttärilahjan, paketin saatekirjeineen, jossa ”Kela” ilmoitti mummoutumisavustuksesta. Pakettiin kätkeytyi lähes kaikki, mitä mummo tarvitsee: ristikkolehti, beige nailoninen ostoskassi, harmaat sukkahousut, sininen baskeri ja iso pullo mummon lempparijuomaa, Kirshberryä. Mistähän tuo ”Kela” senkin tiesi!

Jo samana päivänä tapasin hurmaavan Prinsessan, tyttärentyttäreni, jonka kanssa vietimme vuoden kuluttua yhteiset 61-vuotissynttärit. Silloin olin jo tuplamummo, sillä puolen vuoden päästä minulla oli myös pikkuinen pojanpoika.

Nyt pojanpoikia on kaksi, samoin tyttärentyttäriä. Olen siis nelinkertainen mummi!