Virvon varvon...

...tuoreeks, terveeks,

tulevaks vuodeks.

Vitsa sulle,

palkka mulle.

Palmusunnuntain loru lapsuudesta on vuosien mittaan lyhentynyt nasevaksi hyvän voinnin toivotukseksi pientä palkkaa vastaan. Myös virpojat ovat vaihtuneet virvottaviksi, niiksi, joille on jo syytäkin toivottaa tuoreutta ja terveyttä.

Mielenkiinnolla odottelemmekin nyt papan kanssa millaisia virpojia tämä palmusunnuntai meille tuo. Pari viimeisintä kertaa meidät on virponut pojanpoika Niklas. Vuosi sitten mukana oli myös pikkuinen Elias. Nyt pojat ovat kaukana Pohjanmaalla ja taitavat siellä yhdistää paikallisen trulliperinteen Karjalasta kotoisin olevaan virpomiseen.

Itse en oikein aluksi pitänyt näiden kahden perinteen yhdistelmästä. Varmaankin siksi, että sain lapsena virpoa vain lähimpiä, äitiä, isää, mummia ja ukkia sekä Ville-setää, joka oli isän veli ja hänen vaimoaan, Sanni-tätiä. Poikkeuksena tähän lähisuvun virvontalistaan saatiin onneksi lisätä Fanni-täti.

Fanni-täti oli vähän eri juttu, ei suinkaan sukulainen, mutta hyvä tuttava Joensuun Kalevankadun toiselta puolelta – ja mikä parasta – sekatavarakauppias, jolta saadut palkat olivat ihan omaa luokkaansa. Palmusunnuntai ja pääsiäislauantai taisivatkin olla ainoita päiviä vuodessa, jolloin me lapset, minä ja serkkuni, yksin ilman vanhempia vierailimme Nupposen tädin luona, kaupan yläkerrassa. Palmusunnuntaina virvoimme tädin ja seuraavana lauantaina saimme sitten hakea makoisat palkkamme.

Fanni-tädin kaupassa sen sijaan kävin ostoksilla melkein joka arkipäivä. Muistan hyvin kuinka maitokaupan puoli koki suuria muutoksia, kun tonkkamaidosta siirryttiin jonkinlaisen käsin veivattavan automaattiannostelijan käyttöön ja sen jälkeen maidon myyntiin ruskeissa, metallikorkein sujetuissa lasipulloissa ja sitten litran vetoisissa muovipusseissa. Kaikki tuo kehitys kehittyi -50-luvulla.

Tonkkamaidon aikaan meistä lapsista oli erityisen jännittävää seurata toisten naapurien, Ilvosen poikien,  tekemisiä. Vielä kesähelteilläkin ”pojat” toivat kauppaan Pyhäselän jäästä sahaamiaan jääharkkoja. Ilvoset olivat hevosmiehiä. Heidän kärryttelynsä jälkeen jäi kadulle aina jäiden suojana olleita heinänkorsia ja tietenkin hevosen kakkaroita.

Pääsiäisen erikoisuus Nupposen kaupassa olivat oikeat tiput ja puput, jotka ilmestyivät (ainakin kerran) kaupan isoon näyteikkunaan meidän lasten ihmeteltäviksi.

Pääsiäinen täällä Riksussa, Suomen pääsiäiskaupungissa (www.paasiaiskaupunki.fi), tarjoaa nykyisille virpojille pupujen, aasin, lampaiden, alpakoiden ja ponien lisäksi paljon muutakin: Tarjolla on jälleen Voimalaan rakennettu Noitametsä seikkailijoille ja monenmonta erilaista työpajaa käteville. Ohjelmassa on lastenteatteria ja -konsertteja, kirpputoreja, hiiren opastamia museokierroksia ja tivolikin...

Kymmenisen vuotta sitten projektityönä käynnistetty pääsiäiskaupunkihanke herätti aluksi suuria tunteita puolesta ja vastaan. Silloin muunmuassa arvosteltiin äänekkäästi pupujen ja noitien tuomista tapahtumiin kristillisen pääsiäissanoman rinnalle. Nyt tuntuu kuin kaikki palaset olisivat loksahtaneet hyvin paikoilleen. Nyt on lupa juhlistaa pääsiäistä monin tavoin – ja kokea vaikkapa lapsenmielistä iloa ja riemua. On myös lupa ihastella kaupungille ilmestyneitä värikkäitä höyhenkoristeluja ja myös pian ympäristöä koristavia, tuhansia keltaisia, pakkasenkestäviä narsisseja.