maanantai 4. maaliskuuta 2013

Mummiksi


Olin juuri leikannut ison palan mansikkaista syntymäpäiväkakkua, kun kännykkään tuli viesti, sitten toiseen ja sitten kolmanteen. Ja meillä kaikilla oli sama viesti: ”Tyttö tuli 15.25... Kaikki voimme hyvin.” Ensimmäinen lapsenlapseni, tyttärentytär, oli syntynyt!

Minusta tuli mummi syntymäpäivänäni ja Masuasujaksi kutsutun laskettuna syntymäpäivänä. Toki olin toivonutkin, että niin kävisi, mutta todennäköisyys, että meillä olisi sama syntymäpäivä, lähenteli kai vähintäänkin pienehköä lottovoittoa.

Jo aamulla olin saanut lapsiltani kutkuttavan synttärilahjan, paketin saatekirjeineen, jossa ”Kela” ilmoitti mummoutumisavustuksesta. Pakettiin kätkeytyi lähes kaikki, mitä mummo tarvitsee: ristikkolehti, beige nailoninen ostoskassi, harmaat sukkahousut, sininen baskeri ja iso pullo mummon lempparijuomaa, Kirshberryä. Mistähän tuo ”Kela” senkin tiesi!

Jo samana päivänä tapasin hurmaavan Prinsessan, tyttärentyttäreni, jonka kanssa vietimme vuoden kuluttua yhteiset 61-vuotissynttärit. Silloin olin jo tuplamummo, sillä puolen vuoden päästä minulla oli myös pikkuinen pojanpoika.

Nyt pojanpoikia on kaksi, samoin tyttärentyttäriä. Olen siis nelinkertainen mummi!

2 kommenttia:

  1. paljon onnea mummille, onpa suloinen pikkuinen vauva. Ihania hetkiä lastenlasten kanssa. Toivottaa

    VastaaPoista
  2. Kiitos onnitteluista. Sara on lapsenlapsistani ensimmäinen ja täyttää kesällä viisi vuotta. On ollut hienoa seurata hänen kasvuaan vauvasta vintiöksi. Ystävänpäivänä Sara kutsui minut päiväkotiin vierailulle, ja siitä olen erityisen iloinen.

    VastaaPoista