Elämän suuri ihme

Uusi elämä, uusi ihminen, uusi lapsenlapsi on yksi elämän isoimmista, iloisista ihmeistä. Tänään aamuyön tunteina pitkä odotus täyttyi. Sitä enteili yöpöydälle asetetun puhelimen kilahtelu ensimmäisinä aamuyön tunteina. Kilahdus kuului niin aikaisin, että viestin piti olla tärkeä. Ja tärkeähän se oli.

Uninen mumska pukeutui pikaisesti, kaappasi jo viikon päivät valmiina olleen mummokassin mukaan ja tyylikkäät Kuomat jalkaan ja suuntasi kipinkapin Rellulle. Siitä sitten Rellu käyntiin ja kokka kohti Toivontietä. Toivontiellä Peugeot starttasi kohti Hämeenlinnaa ja mumska asettautui taloksi nukkuvien tyttöjen turvaksi.

Kun tytöt sitten heräsivät, tarjolla oli odotettu ilouutinen: pikkusisko oli syntynyt ja tytöistä tullut sen myötä isosiskoja. Sara oli isosisko jo ennestään, mutta Neasta tuli nyt myös isosisko ja samalla edelleen pikkusisko. Mumska on onnellinen, viisinkertainen mummi.

Odotus jatkuu...

Tänään tällaista. Odottelemme innolla. Ja maanantainahan on hiihdon MM-kisojen välipäivä.

Elias, 4 v.

Mumskan lapsenlapsista toistaiseksi nuorin, Elias, täytti tänään neljä vuotta.

Neljä vuotta on aika paljon pienen miehen elämässä. Se on niin paljon,  että me voimme nyt esimerkiksi puhua puhelimessa, voimme muistella edellisiä tapaamisia ja vaikka suunnitella tulevia. Nelivuotias on jo tenava, jolla on selvästi oma tahto ja omat mielipiteensä.

Kun tuohon alkuun kirjoitin, että Elias on toistaiseksi lapsenlapsistani nuorin, tarkoitin, että odotus tiivistyy. Oikeastaan on jännää, saako Elias serkkuvauvan jo huomenna - vai vasta hiihdon MM-kisojen välipäivänä...

Tätä jännittäessä voi vaikka ihmetellä, että serkuksista vanhin täyttää kesällä jo seitsemän vuotta ja hänen pikkusiskonsa parin viikon päästä viisi. Eliaksen isoveli on hänkin jo kuusivuotias.

Mutta mumska se vaan säilyy vuodesta toiseen samanikäisenä...

Uudelleensyntynyt Nukku-ukko

Nukku-ukko tuli meille silloin, kun Tintti, nyt kolmatta lastaan odottava tyttäreni, oli vauva. Siitä on siis aika kauan...

En muista kuka sen meille toi. Meillä se oli – eikä kukaan oikein tykännyt siitä. Se oli pönäkkä ja sinivalkoinen. Sen sininen tonttulakki kätki sisuksiinsa kulkusen. Kulkusen helinä oli hentoinen ja viehättävä – ehkä vähän ristiriidassa ukon ulkonäön kanssa.

Nukku-ukoksi tuo selvästi unisenoloinen olio nimettiin, koska meillä oli ennestään jo ”aito” Nukkumatti, se, joka heitti lasten silmille telkkarista unihiekkaa, hiekkaa, jota meidän lapset menivät nojatuolin taakse piiloon.

Hyväkuntoinen Nukku-ukko onnistui siis selviämään lelukopassa reilut kolmekymmentä vuotta suuremmitta kolhuitta, kunnes joku meistä päätti lahjoittaa sen hauvavauvalle retuutettavaksi. Ja sitähän Rafu-vauva teki; puri ja pyöritti, veti lakista ja jyrsi rinnuksista. Talven kynnyksellä Nukku-ukon sisukset alkoivat pilkottaa siniraitaisen paidan alta.

Hyvärunkoinen, mutta haperoa neuletta päällimmäinen kerros. Niinpä mumska FB:n jämälankaryhmäläisten ideoitten ja kuvien innoittamana penkoi omia lähivarastojaan ja etsi sopivan virkkuukoukun. Niin sitten syntyi uusi Nukku-ukko, vähän iloisemman näköinen kuin entinen, paksunahkainen ja lakistaan edelleen helisevä.

Uudelleensyntynyt Nukku-ukko riemastuttaa nyt puolivuotissynttäreitään viettävää Rafua ja koettelee sinnitellä sen ”hellässä” käsittelyssä vielä toisetkin puoli vuotta. Ehkä se viimeistään sitten on tehtävänsä tehnyt ja joutaa päätymään osaksi luonnon suurta kiertokulkua vaahtomuovisine sisuksineen.

Ystävänpäivää

Jo ystävänpäivän aattona maalasimme eilen Neppulaisen kanssa sydämiä hangelle Kirjauksen päiväkodin Pirtti-ryhmäläisten ystävänpäivätapahtumassa. 

Mittarissa melkein hellettä

Kello 16 lämpömittari näyttää meillä Riksun keskustassa +14 astetta! No, sen anturi roikkuu talon eteläseinustalla ja heijastelee varmasti auringossa lämmenneen seinän lukemia. Ilmatieteen laitoksen lukema kännykässä on samaan aikaan sekin harvinainen helmikuun alkupuolella,+5 astetta.

Sekoileva lämpömittarimme pääsi melkein samoihin lukemiin sisä- ja ulkoilman lämpötiloissa jo aiemmin iltapäivällä. Mutta onhan sen kellokin melkein kesäajassa – tai oikeastaan hauskasti kesä- ja talviajan puolivälissä...

Keväinen päivä on ollut. Kirkkopolulla on virrannut kuin pienoinen puro alamäkeen Hämeenkadulle ja sieltä kuravesi on valunut suliin kaivoihin. 

Rafun kanssa reissatessa on siis ollut puoliksi ällökeli, lämmin, mutta roiskahteleva. Kaupunkikierroksen jälkeen olikin aika käydä suihkussa ja sitten leikkiä tosi mukavaksi leluksi osoittautuneella Omo-pikkujättipullon pehmoisella mittakorkilla. Hauskaa!

Ensimmäinen ”upea” kevätpäivä

Aurinko pilkistää pilvien lomasta matalalta ja saa siristelemään silmiä. Silmärypyt syvenevät, mutta mitäpä siitä; olo on keväinen. Viime päivinä tuprunneet lumet tipahtelevat tuhansina pisaroina hangelle, rapa roiskuu ja talitintti tsirkuttaa. Harakka lymyilee hiljaisena pihapuussa.

Koko aamun tiekarhut ja isot aura-autot sekä pikkuiset traktorit ovat kyydinneet lunta pois nurkilta. Sitten hiljenee.

Aamukahvin aikaan ison jakeluauton matka tyssää ylärinteeseen. Sanoinpa sitten papalle, että pitäisköhän meidän Rellu siirtää alta pois. Ja olisihan se pitänyt. Kun pappa pääsi paikalle, oli Rellun perä jo kolhittu ja takaikkuna pienenpieninä lasihelminä.

Siitä sitten ”avoauto” kolarikorjaamolle, jossa se joutuu odottelemaan entisenveroiseksi korjaamistaan ainakin viikon päivät. Ajatus hienosta kevätpäivästä sai tästä kyllä jonkinmoisen särön...

Melkein mustavalkoinen päivä

Melkein mustavalkoinen päivä, luminen, palleroinen. Kameran mielestä täynnään sinisiä hetkiä...

Riksu by night

 

Havannamix, seropi ja muut piskit

Tammikuun lopulla Havannankoirien FB-sivuilla oli suloinen kuva 4,5 kuukauden ikäisestä piskuisesta Bellasta. Sen emäntä kyseli onko tässä havamiksauksessa oikeasti havan näköä ja jos on, niin missä. Hän sai monta vastausta, joista yhdessä sanottiin korvien olevan havamaisten, toisessa silmien...

Sitten kommentteihin ilmestyi ankara kielto käyttää havamiksaus tai muitakaan havannankoirien rotuun liittyviä ilmauksia seropista, joka Bella on. Bellan emäntä kertoikin, että pennussa on neljännes yorkia ja arveli, että hänen käyttämänsä miksaus-sana selittäisi juuri sitä.

No, viikon mittaan Bellan kuva on saanut yli 90 tykkäystä – ja ihan ansiosta, niin söpö se on. Mumska tykkäsi siitä julkisesti ihan ensimmäisenä, kun pahoitti moisesta sanailusta mielensä: Miksi mixi tai seropi tai monirotuinen tai bastardi tai x-rotuinen tai montteri tai supisuomalaisittain piski (vrt. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sekarotuinen_koira ) ei voisi olla ihan yhtä hyvä ja rakas kuin puhdasrotuinenkin koira?

Emme kai ole rasisteja? Ainakin osa ”koiraihmisistä” mielestäni on. Ymmärrän toki koirien rodunjalostuksen tietyissä rajoissa, mutta miksi ihmeessä seropi ei voi kisata esimerkiksi agilityn arvokisoissa? Jospa se olisikin ominaisuuksiltaan niin ylivertainen rotuyksilöihin verrattuna? Vai miksi?

Bellan herättämästä keskustelusta mieleeni muistui meidän Rusinan aikoinaan saama tyly kohtelu. Rusina oli hyvin sukupaperein varustettu cavalier, mutta siltä puuttui tummat laikut silmien ympäriltä. Sen laikut olivat pepun päällä ja me nauroimmekin, että se on tullut maailmaan väärin päin.

Laikkujen puuttumisen vuoksi kyseisen rotuyhdistyksen rouvat Helsingissä, isossa koiranäyttelyssä eivät olleet meistä, Rusinasta, mumskasta ja hänen pienestä tyttärestään, lainkaan kiinnostuneita. Ei meille ehdotettu yhdistyksen jäsenyyttä eikä jaeltu muitakaan neuvoja, kun kerroimme värivirheestä. Kävi jopa niin, että Rusinan rokottanut eläinlääkäri kiitteli kenneliä, joka oli antanut värivirheellisen pennun jäädä eloon.

Meillä Rusina oli perheenjäsen 14 vuotta eikä sen naaman valkoinen väri suinkaan haitannut sen eikä kenenkään muunkaan elämää. Rafu-koiralla paperit ja sukupuu ovat kunnossa. Tosin enpä usko, että niillä on meille mitään merkitystä – ellei sitten se, että saamme täysivaltaisina osallistua havannankoirien herttaisten tarinoiden ja hyödyllisten neuvojen seurantaan FB-sivuilla.