Tähtikirkas sunnuntai

Nyt hyvin pilkullinen ja myrskyisä aurinkokuntamme tähti, nimeltään Aurinko, porotti sunnuntaina täydeltä terältä ja sai olon tuntumaan keväiseltä. Ulkona puhalteli kuitenkin kirpakka viima, joka muistutti tuntuvasti pohjoisesta sijainnistamme.

Eipä muuta kuin Riksusta kohti etelää. Hurautimme Hyvinkäälle tyttärentyttäret kyydissä aurinkolasit silmillä ja bilekamppeet päällä valmiina kohtaamaan 25-vuotisjuhlakiertueella olevat Fröbelin palikat. Palikat, www.frobelinpalikat.fi, Mats, Ari, Hannu ja Timo, arviolta viisikymppiset paapparaiset, saivat tytöt ja koko salillisen lapsia innostumaan lauluistaan ja leikeistään, hyppimään ja pomppimaan.

”Terve lapsi heiluu...” filosofoivat nämä musisoivat lastentarhaopet bändinsä olemusta, siis halua saada lapset ”heilumaan”. Siinä he onnistuivat, ja me vanhemmat ihastelimme kvartetin energiaa ja intoa kiertää vuodesta toiseen kouluilla ja urheiluhalleilla lapsia leikittämässä ja soittamassa kunnon palikka-rockia.

Lasten konserteilla, joissa on lupa keikkua ja heilua miltei mielin määrin, mutta kuitenkin luovasti ja ammattitaitoisesti ohjattuna, on taatusti tilausta. Jaksamista Palikoille jatkossakin. Ei kai vain uusimman cd:n intro, Jaksaa heilua, ole merkki siitä, että Palikat alkaisivat hiipua? Jaksakaa, jaksakaa heilua ja heiluttaa!

Nyt pilkullinen aurinko punasi taivaanrannan, varjot sinistyivät entisestään ja jää krapsahteli jalkojen alla. Pakkanen kiristyi. Tummenevalle taivaalle ilmestyi terävä, kapoinen ja kirkas Kuun sirppi, joka kurkisti myös olohuoneen ikkunasta sohvalle saakka.

Lisztin Liebestraum pärähti puhelimessani kahdesti alkuillasta: Ensin hälytti poikani ja kertoi kaikkien mittareiden netissä, mm. http://aurora.fmi.fi/public_service, lupaavan hienoa revontuli-iltaa. Tähtien tuijottajaksi kun äitinsä tiesi, kehotti seuraamaan tarkkaan tilannetta. Tytär hälytti vieläkin hätäisemmin, sillä iltakävelyllä, kaupungin valoissa oli parhaillaan tarjolla upea valonäytelmä, revontulet, joissa vihreiden tanssivien lieskojen lisäksi oli myös punaisia revonhäntiä.

Perjantaisen Auringon koronan massapurkauksesta irronneet hiukkaset ovat saavuttaneet sunnuntaiaamuna Maan suojakuoren, ilmakehän, sunnuntai-iltana. No, ei kiirettä. Taivaan valkeathan ovat parhaimmillaan myöhemmin illalla... Niin mietittiin.

Ursan taivaanvahdissa, http://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/0/observation_id, tarjolla oli jo hienoja kuvia. Siis matkaan! Kamera mukaan ja lämmintä päälle, sillä elohopea oli vajonnut jo liki kahteenkymmeneen miinusasteeseen.

Keskikaupungin valosaasteessa revontulista ei näkynyt jälkeäkään... Siispä Citikan nokka kohti Paalijärveä. Korkeiden kinosten reunustamien kapeiden huhulimetsäteiden aukeilla pohjoisella taivaalla näkyi liikettä, ursalaisten ”kielellä” sinne ilmestyi rauhallinen revontulivyö.

Kuoppainen polku Paalijärven jäälle parinkymmenen asteen viimaisessa pakkasessa oli yllättävän helppo kulkea kuunsirpin ja tähtien loisteessa. Niin valoisaa jäällä oli, että rannan kaislat ja muu kasvillisuus jätti hangelle selkeät varjot. Vastarannalla lainehti rauhallinen, vihreä revontulivyö ja puolet taivaankannesta peittyi vaaleaan, rauhalliseen revontuliharsoon.

Harson alla liikkui jokin lentävä määrätietoisen suoraan, kohtasi toisen ja ylilentoa tahditti hiljainen moottorin hyrinä. Parinkymmenen minuutin kylmässä kärvistelyn aikana ylitse lensi toistakymmentä lentokonetta, osa kohti Helsinki-Vantaata, osa toisiin suuntiin.

Näkemämme taivaanvalkeat osoittautuivat todella rauhallisiksi, kun katsoo Taivaanvahdin tai vaikkapa poikani sunnuntaista kuvasatoa, http://www.tuomastenkanen.com. Huono tuuri, sillä vuosikymmeneen komeimmat revontulet ihastuttivat taivaan tuijottajia joka puolella maata. Ei auttanut, vaikka ajelimme komeampaa loistetta odotellessa vielä ohi Riksun Tervakosken ja Hausjärven peltoaukeille.

Mutta ihan turha reissu maaliskuiseen pakkasiltaan ei ollut: kapea, kasvava ja kalpean kirkasvaloinen kuuden päivän ikäisen Kuun sirppi yhdessä kahden kirkkaan tähden kanssa olivat kuin Tuhannen ja yhden yön satujen kuvista. Ja siinä lähistöllä suurin näkemäni Orion tähtivöineen, taivaanpallon kirkkain tähti Sirius, tuttu Orion ja Kassiopeija... Upeaa katsottavaa nämäkin. Ja muistoissa vielä suorastaan rätisevät ja maata kohti syöksevät revontulet – vuosia sitten koettuina matkalla Pohjoiseen.