P-leen Parkinson

”Virvon, varvon tuoreeks, terveeks...”, lausuivat noidat Noki- ja Punanenä yhteen ääneen meidän ovella ja virpoivat pappaa tänään palmusunnuntaina niin perusteellisesti.

Samalla kun näpsin kuvia noista suloisista noitaneidoista heräsi ajatus: Kunpa tuo lapsuudessa opittu, omille lapsille opetettu ja edelleen lastenlasten oppima loru olisikin oikea loitsu ja toteuttaisi lupauksensa! Kunpa se nujertaisi viime viikkoina niin ärhäkkänä seurassamme alati olleen hra Parkinsonin – tai ainakin höllentäisi sen otetta.

Toivoa on, säätövaraa stimulaatiossakin vielä ja papalla urheilijan periksi antamaton luonne. Silti olemme joutuneet toteamaan, että hra Parkinson – kuten tuota löytäjänsä mukaan nimettyä tautia kutsutaan – on aina vähintään kolmantena pyöränä seurassamme. Usein se on halunnut ottaa pääosan porukassamme ja saanut aina vaatimansa huomion.

Kevätaurinko vei ajatukset kesään

Kerrostaloasuminen keskustassa on osoittautunut oikeaksi ratkaisuksi nyt jo puolentoista vuoden kokemuksella. Silti ajatukset vievät tuon tuosta ulos luontoon. Sitähän onkin ihan tässä kivenheiton päässä harjulla ja kulman takana Rautatienpuistossa ja vähän kauempana Riutassa, Sammalistonsuolla, Melkuttimella jne. Ne kaikki ovat hyviä paikkoja vierailla päiväseltään, mutta eivät korvaa omaa kukkapenkkiä tai mökkirantaa.

Nopea silmäys mökkimarkkinoille osoitti kuitenkin, ettei kohtuullisen matkan päässä ole nyt tarjolla kohtuullista mökkiä - eikä ainakaan kohtuulliseen hintaan. Luova ja hyvin riskaabeli ratkaisumme mökkinälkään oli vaihtaa autoa! Tutuksi käynyt Citikka sai jäädä Vantaalle caravankauppiaan pihaan ja mukaamme läksi sieltä vaikkapa nyt Fiiuksi nimettävä retkeilyauto.

Isompi se on kuin Citikka, mutta vielä hyvin mumskan hallittavissa. Sitä ajellessa tulee pikkuisen jakeluauton kuskin olo, mutta Fiiun hyviin puoliin lukeutuu mm. se, että maisemat avautuvat sen ohjaamosta komeammin kuin henkilöautosta ja että hra Parkinsonin tiukentaessa otetta lepopaikka on aina tarjolla.

Ensimmäinen koeajo Fiiulla tehtiin sitten viime viikonloppuna Tuomaksen ja Sannan luo Jyväskylään, jossa yövyttiin Laajiksen caravanalueella. Ensimmäinen yö oli vuoroin hytisyttävän kylmä, vuoroin hikisen kuuma, toinen jo oikeilla säädöillä oikein hyvä.

Jyväskylän kaupunkikierroksella todettiin, että kaupunki on todella vireä, komea ja kasvava. Ja paikalliset vieraamme hyväntuulisia ja mukavia kahvivieraita.

Kotimatkalla Fiiu osoittautui myös hyväksi shoppailuautoksi, kun lastasimme omat ostokset ja tyttären tilaamat tuotteet Tampereen Ikeasta autoon.

Viimeinen reissu Viron Viimsiin

Ihan ensimmäinen ja mitä todennäköisimmin myös viimeinen kylpyläreissu Viimsiin, Tallinnan naapuriin, oli ohjelmassamme pari viikkoa sitten. Oikeastaan matkalle läksivät pappa ja hra Parkinson, mutta mumska liittyi seuraan parin matkapäivän jälkeen.

Viimsin kylpylä hoitoineen oli ihan mukava – niin kuin on tapana sanoa, kun ei ole suuremmin kehuttavaa eikä huomautettavaakaan... Virolainen palvelu sen sijaan jo sataman taksikuskista lähtien osoittautui tympeäksi – kiitosko meidän suomalaisten maineen vai???

Viimsin kaupoissa, joita ei tosin montakaan ollut, sai palvelua vain sitä erityisesti pyytämällä. Se, että ylitti pikkupuodin kynnyksen, ei vielä hetkauttanut henkilökuntaa mitenkään.

No, vähiin ostokset jäivätkin. Tosin yksi tuliainen, papan hankkima kaupunkipyörä, jolla hän ajeli pari, kolme kertaa Tallinnaan ja takaisin, tekikin tästä reissusta ikimuistoisen. Tai paremminkin niin, että juuri tästä ”tuliaisesta” tämän matkan muistamme vielä pitkään.

Kun pyörä kerran oli ostettu, piti se tietenkin saada tuoduksi myös kotiin. Jotta homma hoituisi, yllytti mumska pappaa soittamaan matkanjärjestäjälle ja sopimaan asiasta. Niin tehtiin. Ihan ensimmäinen ylläri oli, että Ikaalisten Matkatoimisto ilmoitti, ettei pyörää oteta kyytiin! Sitten luvattiin selvitellä asiaa ja lopulta luvattiin, että pyörä pääsee kyytiin jos kyytiin mahtuu...

Muutaman varasuunnitelman turvin pyörä lopulta pakattiin kahteen mustaan muovisäkkiin. Luotimme papan kanssa siihen, että yhteensä 13 kg painavat paketit mahtuvat bussin tuliaisluukkuun. Lupahan oli kunkin tuoda 20 kg tuliaisia. Yleensä kai ne ovat kompaktiin nippuun pakattua nestettä, vaikkakin tällä reissulla kaljantuojat olivat hyvin harvassa ja tilaa tavarasäiliössä runsaasti.

Matkatoimisto piti kuitenkin tiukkapipoisesti kiinni kannastaan ja ilmoitti tehneensä todella poikkeuksen säännöstä, kun suostui pyörän kuljettajaksi. Keskustelu tuliaisesta jatkui matkatoimiston kanssa vielä päiviä kotiintulon jälkeen. Bussien kuljettajat sen sijaan olivat osaavia ammattilaisia ja hoitivat niin matkailijoiden kuin tuliaistenkin kotimatkat ensiluokkaisesti palvellen.

Mutta jännä juttu: hra Parkinsonin mukanaolosta matkalla toimisto ei välittänyt lainkaan!