perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tack för pakkoruotsi

Google kääntäjän mukaan pitäisi kirjoittaa ”tack vare den tvångs svenska”, mutta ihan sama. Ymmärretyksi tuli – nimittäin Mamma Mia Ruotsalaisessa Teatterissa. Ei tietenkään ihan kaikki, mutta suurin osa - sutkauksia lukuunottamatta.

Abba soi komeasti ja musikaalin tanssit olivat häkellyttävän hienoja. Tarinan juoni oli kuin nykyaikaan sijoitettu oopperan libretto, siis täyttä höpönhöpöä. Estradilla nähtiin kommellus ja kohellus toisensa jälkeen ja tietenkin happy end.

Eilinen ilta pyöreäkäytäväisessä talossa ja sen stagella muistutti taas kerran myös hiljaisuuden ihanuudesta. Yksi harkittu, vähän tavallista pitempi tauko repliikeissä ja raikuvassa musiikissa suorastaan hiveli korvia ja antoi melkoisen painoarvon sen jälkeisille tapahtumille.

Abban upea musiikki pauhasi salissa. Potpurimaisesti toteutettu loppuhuipennus aplodien jälkeen olisi oikeastaan riittänyt minulle ilman juonta ja juonitteluja. Toki kun se sitten hiljeni, olivat molemmat korvat lukossa ja pää pyörällä mahtavan valoshown jälkeen.


Tässä vielä: Tack för Kati, joka taas kerran sai mumskan liikkeelle kotiympyröistä tuonne vähän Riksua isompaan maalikylään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti