perjantai 3. huhtikuuta 2015

Pitkää perjantaita


Käytiin Rafu-koiran kanssa aamupäiväkävelyllä. Ilma oli sellainen kuin pitkänäperjantaina kuuluukin, vähän kolakka ja vähän sateentuhruinen. Onneksemme aurinkokin ilmoitti olemassaolostaan. Se pilkisti kerran reitillämme pilvien lomasta.


Katselin koiraseurassa autiota ja vähän ankeanoloista kotikaupunkia, joka julistautui vuosikausia sitten yhden EU-projektin tuloksena Suomen Pääsiäiskaupungiksi. Turun joulurauhan julistusta plagioiden täälläkin aina joku tärkeä henkilö luki pääsiäisjulistuksen kirkon portailla. Nyt julistamisesta on syystäkin luovuttu.

Mutta ikävää, että täällä on luovuttu myös kullankeltaisista narsissi-istutuksista. Kaupunki ei säästösyistä kukitusta enää kustanna eikä Kauppapuutarhaliittokaan lahjoita meille muutamaa tuhatta sipulia. Onneksi vielä jotkut kaupunkilaisista haluavta ilahduttaa itseään ja ohikulkijoita kevään kukkasin.

Jotain aiemmin niin rehevästä pääsiäiskoristelusta on sentään vielä jäljellä. Siellä, täällä, lähinnä tulevien tapahtumien paikoilla, katukuvaa koristavat kookkaat, höyhenin koristetut pajunoksat. Vähän harvassa  koristeet ovat ja ehkä siksi niitä on vaikea hahmottaa varsinaiseksi pääsiäiskorsiteluksi.


Pääsiäistapahtumia tänään on vielä vähäisesti, mutta lankalauantaina ja pääsiäispäivänä riemua riittää jo aamusta alkaen http://www.paasiaiskaupunki.fi/tapahtumat.php. Noitametsästä terveiset toi meidän reissulla perhe, kaikki nokisine nenineen. Nokinenän Eufrosyyneltä saa tällä kertaa entisen pankin tiloihin muuttaneesta Noitametsästä. Aiempina vuosina metsä oli vielä vanhan voimalaitoksen mahtavissa tiloissa.

Pitkää perjantaita voi viettää monin tavoin. Ennen vanhaan oltiin tiukasti kotona tai hiihtelemässä jäällä kohti Pyhäsaarta. Helsingin sukulointireissuilla harmitti, kun telkkari, joka meillä ei vielä näkynyt, lähetti vain kärsimyskertomuksia ja harrasta musiikkia. Ohjelmakin loppui kai tavallista aikaisemmin.

Nyt ohjelmaa riittää ja sen sisällöistä tuskin huomaa, että eletään pitkäperjantaita. Perjantai-ilta saattaakin täällä pitkittyä vielä varhaiseen aamuun asti, sillä esimerkiksi vastapäinen juomahuone lupaa palvella asiakkaita lähipäivinä 03:een saakka.

Maailma muuttuu ja pitkäperjantai sen mukana - Pääsiäiskaupungissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti