Takana ovat nyt tämänkertaiset
aurinkopäivät, kylmät ja kirkkaat, päivät, jolloin tapasimme
jälleen pienet, rakkaat pojat ja tytöt – yhdessä ja erikseen.
Pojanpojat tulivat viime viikonloppuna
Pohjanmaalta, halasivat tulleessaan ja lähtiessään. Siinä välissä
leikittiin, kaivettiin esiin isin ihanat pikkuautot, Scaniat,
paloautot, poliisibiilit ja hurjat menijät, tavattiin Riksun Ihaa,
Kenkätalon väki, hiireksi muuntunut Rotta...
Jo perinteiset serkkubileet
järjestettiin lauantai-ilta, jolloin serkkutytötkin osallistuivat
autoleikkeihin. Perinteisesti Niklas muuntui Saran ja Nean hoitamaksi
vauvaksi, ja muutenkin talossa vallitsi melkoinen vilske.
Uusi serkkukuvakin saatiin aikaisiksi
komentamalla kaikki lapset riviin sohvalle. Ja kun mumska oli hyvin
valmistautunut ja nopea, tallentui muistojen vakuudeksi muutama
hassunhauska ruutu menohalujaan hetkisen pidättelevistä
serkuksista.
Pipopäinen pappa
Kun kaikki lähiaikojen suunnitellut
operaatiot ovat onnellisesti ohi, asustaa meillä pian pipopäinen
pappa! Pappa saa tiistaiksi Töölön sairaalassa suunnitellussa
aivoleikkauksessa apua parkinsonin tautiin ja aikoo kätkeä siitä
tulevat arvet piiloon pipon alle. Uutta, tulevaa lookiaan pappa pohjusti
jo tyttöjen vierailulla pukeutumalla mumskan virkkaamaan mustaan pipoon.
Tämän kummallisen tammikuun
päättyessä olemme papan kanssa toiveikkaita. Toivomme muutosta.
Tammikuussa tiet ja polut ovat
kimaltaneet iltaisin kuin olisivat olleet hopeahileellä
päällystettyjä. Puut ja pensaat ovat olleet hienon huurun
peittämiä ja kuu sekä yötaivaan kiertolaiset häikäisevän
kirkkaita. Nyt harmaalta taivaalta leijailee jo hiljalleen
lumihiutaleita. Ensi yönä tulee tuisku, muutos sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti