Joulu yllättää aina

Siinä se on ollut kalenterissa vuoden alusta asti. Siinä se oli viime vuonnakin ja kaikkina edellisinä: Aatami, Eeva, 24. joulukuuta, H-hetki – siis jouluaatto. 25.12. joulupäivä eikä kenenkään nimppareita, 26.12. Tapaninpäivä, jolloin Teppokin juhlii nimeään.

”Joulu tulla jollottaa”, sanoi vanha kansa. Vähän sama tunne oli lokakuun lopussa, kun ensimmäiset joulujutut ilmestyivät markkinoille. Silloin juhlaan oli vielä ikuisuus, mutta siitä ovat päivät lyhenneet ja pikkuhiljaa kuluneet toinen toisensa perään. Ikkunan alta ovat marssineet kymmenet joulupukit mieslaulajien kulkueessa ja ihan naapurissa, kirkonmäellä, on jo laulettu kauneimmat joululaulut. Nyt joulu on jo ”ovella”.

Mumskan elämässä luulisi olevan hyvää aikaa järjestää asiat niin, ettei joulukiireistä tarvitsisi edes nähdä unta, mutta eipä siinä niin käynyt. Ei tule tämäkään joulu pikkuhiljaa jouluaskareista nautiskellen joululaulujen hiljaa soidessa. Ei.

Ensimmäiset tosikiireet pukkasivat päälle, kun kokosin kullekin lapsenlapselle ”muutamat” kuvat kirjoiksi kuluneen vuoden otoksista. Siinä painoivat päälle valmistajan aikataulut, joiden mukaan kirjat ovat varmasti valmiit jouluksi. Ja jo vanhastaan hyväksi koettu stressi piiskasi töihin niin, että viimeisin kuvakooste läksi bitteinä verstaalle kymmenen minuuttia ennen määräajan päättymistä, klo 23.50. Nyt pitää vain jännittää, että posti hoitaa osuutensa.

Sitäkin ennen piti saada neulomukset valmiiksi, jotta jäisi hyvää aikaa ommella ja viimeistellä tenavien villaiset ja vain vähän kiinnostavat lahjat. Kumma kyllä, kaikki kappaleet ovat jo nyt koossa ja odottavat paketoimista. Niihin paketteihin pitää vielä keksiä jotain lahjansaajia itseäänkin kiinnostavaa sisältöä, joten ei kaikki ole valmista...

Ensimmäisen kerran muistini mukaan sain tällä kertaa joulukortit postiin niin, että ne läksivät joulumerkin hinnalla. Vielä ei kuitenkaan ole mitään leivottuna, ei siivottuna eikä edes ruokalistaa joulun kotipäiviksi.

Jotenkin, kun joulun on joutunut vuosikausia tekaisemaan parissa päivässä, tuntuu tosi kummalliselta, että aikaa on vielä viikko... Tämän viikon aikana on toki tarkoitus papan kanssa käydä tervehtimässä pojanpoikia ja viettää heidän kanssaan pikkujoulua, mikä varmasti viimeistään Tuomaksen päivänä virittää meidät aitoon joulutunnelmaan.

Meille joulu tulee oikeasti vasta aattona, jolloin koristellaan kuusi, kuunnellaan joulurauhan julistus ja maistellaan oikeaa joulupuuroa.

Saattaa hyvinkin olla, että tämä joulu on viimeinen joulu, jota vietämme vielä lapsenuskoisesti jännityksellä pukkia odottaen. Tyttärentytär, 5 ja puoli v., nimittäin totesi ostosreissulla, että pukki on täyttä legendaa. Me muut, mumska, tytär ja tyttärentytär, pian 4 v., tyrmäsimme tietenkin moisen ajatuksen täysin. Mutta kytemään se jäi...