keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Jouluaatto Toivontiellä...


... ei suinkaan mennyt pipariksi!


Se oli yhtä jännittävä ja iloinen kuin mitä Sara oli ennakkoon piirtänytkin.

Ensin juotiin glögiä ja naposteltiin pipareita ja odotettiin, sitten odotettiin ja odotettiin...  ja odotus palkittiin: Illan tärkein vieras saapui sisään iloisesti kolistellen. Oli kuulema tullut Jyväskylään saakka porolla, mutta joutunut loppumatkalla turvautumaan junakyytiin.


Pikkuhiljaa jutustellen joulupukki alkoi tuntua tutulta joulu-ukolta, joka tunsi tytöt heti nimeltä. 
Sen sijaan aikuisten nimissä oli ukolla kyllä hieman hakemista...
Aattoillan jatkomatkaa varten Neppuli ja Sappuli antoivat vieraalle eväiksi itse leivottuja pipareita.


Mukavaksi osoittautunut joulupukki ehdotti, että otettaisiin yhteiskuva. Ja niitähän näpsäistiin monta!


Vihdoin oli joululahjojen vuoro. Pukki tonttuineen oli ollut hyvin selvillä tyttöjen toiveista. 
Myös aikuisille oli tarjolla monta iloista ylläriä. Esimerkiksi pappa ja mumska saivat lahjaksi yhteensä lähes 2100 pienenpinetä kuviollista pahvinpalaa, jotka aiomme asetella lähiaikoina kolmeksi eri kuvaksi. Siinä sitä sitten tarvitaankin aikaa ja hermoja! Joten meidän kiireitä ei sovi pieneen aikaan ihmetellä lainkaan...


Lahjoja avatessa pappa paljasti vielä suuren joulusalaisuuden ikivanhoista joulupukeista. http://tepposakari.blogspot.fi/.


Vihdoin viimein tytöt pääsivät avaamaan joulupukin tuomia paketteja...


... ja upea joulupöytä täyttyi maittavista herkuista, suolaisista ja makeista.


Tytöt jatkoivat leikkejään... Saran ehdoton suosikkilahja oli Robinin uusi levy. Sen tahdittamana tanssittiin myös aattoillan tanssit. Boom kah...


Kotimatkallaan pappa ja mumska kävivät vielä viemässä kynttilätervedyksen niille rakkaille, jotka eivät enää päässeet mukaan viettämään yhteistä joulujuhlaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti