Tekniikka tökkii, mutta kurjet muuttavat

Ihana, keväinen aamupäivä. Ajetaan Kytäjälle ja ihmetellään, kun tienvierustalle on kasvanut kaunis koivikko. Koivikko jatkuu mutkankin takana, ja vesuroinnin jäljiltä on vielä näkyvillä muutama risukasa.

”Tämähän hakattiin ihan paljaaksi...”, muistelimme papan kanssa. Nii-in... 20 vuotta sitten! Ei kai?

Kyllä vain, pari vuosikymmentä on vierähtänyt ihan siivillä. Siitä on jo 13 vuotta, kun jätimme jäähyväiset koulutuspaikallemme Kytäjän Vanhankylän Harakkamäessä, ja parikymmentä vuotta, kun Kytäjällä hakattiin aukkoja mahtaviin metsiin. Parissakymmenessä vuodessa koivut kasvavat jo hentoiseksi metsäksi, koivikoksi, joka on pian lehtien puhkeamisen aikaan kauneimmillaan.

Kytäjän Vanhassakylässä on kuivaa. Golfkentät ikään kuin odottavat ensin kenttämestaria ja muita viheriöitten kunnostajia, mutta pian myös pelaajia. Vanhassakylässä ei siis ole ylimääräisiä lammikoita eikä myöskään muuttajia.

Tien vierustan lepät kukkivat pitkin norkoin ja kuusissa on käpysiä kurre-oravien herkuteltavaksi niin, että latvukset näyttävät melkein ruskeilta. On siis hyvä käpyvuosi. Ja jotenkin tuntuu, kuin pellontakainen metsänreuna vihertäisi jo hentoisesti.

Sitten iso parvi mustavariksia lehahti lentoon, kun ajelimme Kytäjoen pellolle nostattaman tulvajärven keskeltä. Vesillä oli myös iso joukko sorsia ja lokkeja. Toisella tulvan peittämällä pellolla oli myös yksinäinen joutsen.

Kytäjäntien tulvavedet ovat aika vähäiset moniin aiempiin vuosiin verrattuna. Niistä yhden ”rantapenkereellä” erottui kurkiparvi, jossa oli reilut parikymmentä yksilöä. Osa niistä kökötti paikoillaan ja osa oikoi pitkiä sääriään. Lähdin kävelemään pellon poikki lintuparvea kohti, nappasin pari kuvaa ja juuri, kun linnut nousivat ilmaan (vielä kaukana minusta), kamerani teki stopit eikä suostunut tarkentamaan, ei ottamaan kuvan kuvaa.

Kurkien ilmaan nousu ja järjestäytyminen matkalentoon oli komeaa katsottavaa, ikävää sikäli, että kainalossa oli pitkä putki, jonka avulla olisi ollut tarjolla tavan tallaajalle harvinaista herkkua. Tosibongarit lienevät kuvanneet niitä joka kevät.

Saappaat savessa ihmettelin vielä lintujen suunnattua matkansa kohti pohjoista kameran kummallista käytöstä: Ja sitten, kun kiurupariskunta liversi keväiset laulunsa ja lennähti yläpuolellani, Nikonin suljin sanoi raks, raks. Jotenkin karheasti se otti pari maisemakuvaa paikasta, jossa olin koko ajan ollut, sähkölinjan alla. Kotona kaupungissa kamera toimi kuin ei mitään häikkää olisi koskaan ollutkaan!

Mutta kaikkeahan ei tietenkään tarvitse kuvin todistaakaan. Mielikuva korkeutta suoraan yläpuolellani ottaneesta kurkiparvesta on komea ja kevään ensimmäisestä sitruunaperhosesta keväinen.

Kotipihalla, Riksun downtownissa, kukki asfaltin reunalla iloisen aurinkoinen leskenlehti.