Kukkuu - ainakin kuudesti

”Kukkuu, kukkuu, kukkuu...” Yksi, kaksi, kolme... kaikki tulevia vuosia, jotka käki kesän ensimmäisellä kuulemalla kertoo. No, ainakin viisi – tai ehkä enemmän. Alentunut kuuloni sekä ahkera kitkentä kyykyssä kunttamaalla saattoivat tehdä sen, että muutama vuosi jäi kuulematta. Kerimaan käki kukkui innolla ehkä kitkijän, maanantai-illan ja alkavan kesän kunniaksi.

Pääskynen pyrähti leveän räystään alle, kuikka kajautti Kannantakaiselta yksinäiseltä kuulostavan huutonsa ja telkkäpojat pistivät kisaksi tytöstään. Västäräkki tuli ihan viereeni, keikutteli pyrstöään niin, että oli ihan pakko sanoa sille ”moi”, ja sittenhän se lennähtikin pois.

Perhospelkääjänä ilahduin itsenikin yllättäen sitruunaperhosesta, joka seuraili touhujani päivän mittaan ilmestyen milloin mistäkin. Keltasiipi oli korrekti ja pysytteli riittävän matkan päässä minusta, samoin toinen vaaleampi, olisiko ollut lanttu-, kaali- tai naurisperhonen, enpä tiedä. Myös perhonen, jota olen tottunut sanomaan nokkosperhoseksi, liihotteli omia menojaan.

Kannantakaisen rannalla istuskellessani pienet sinisiivet, joita on Suomessa 17 eri lajia, lennähtivät vaiveron kukissa niin sukkelaan, etten tietenkään ehtinyt talven jäljiltä hitaaksi käyneissä kuvausyrityksissäni kunnolla edes tähtäämään niitä päin. Sinisiivet ovat suosikkejani. Ne ovat niin pieniä perhosia, etteivät varmasti voi tehdä pahaa näin suurelle mumskalle. Niiden seurassa osaan siis käyttäytyä sivistyneesti kuten kuuluukin.

Sen sijaan suruvaippa, jonka näin vain sivusilmällä, nostatti jo melkein hien otsalleni. Niitäkin siis on jo! Ja niitä nähdessäni alan aina ensin vilkuilla vaivihkaa pelastustietä – tai sitten huitoa oikein olan takaa.

Parin päivän kitkentäurakan aikana huomasin myös, että ripeimmät mustikat kukkivat jo ja että viime satokauden puolukoita oli vielä terassin viereiset varvut punaisenaan. Hyvä puolukkavuosi tarjosi

ilmeisesti eläimille niin paljon syötävää, ettei marjoja tarvinnut ihan pihapiiristä hakea.

Melkein hellelukemiin kivunnut lämpö ja kymmenkunta kottikärryllistä risuja ja rikkaruohoja pehmitti kitkijän niin, että välillä oli vähän pakko istahtaa ja katsella ympärille ja kuunnella tovi alkukesän aikaisin käynnistyvää ja myöhään iltaan jatkuvaa ulkoilmakonserttia.

Luonnon kuunteluun en ainakaan vielä apuvälineitä tarvitse, mutta katselussa kamera on kiva kaveri. Sen pitkällä putkella näkee paljon sellaista, joka muuten jäisi huomaamatta. Lisäksi moni asia näyttää kameran linssin läpi aivan erilaiselta kuin vahvojen miinusrillien läpi katsoen. Ja ilman pitkää putkeakin kamera on kaveri, joka ikuistaa näkymät, joiden kertomiseen sanat eivät riitä.

Mutta Kerimaassa kesä on jo niin pitkällä, että tervemenoa sinne lomailemaan!

Tämänkertaiseksi lopuksi linkki upealle sivustolle http://www.luontoportti.com/suomi/fi/. Sieltä voi hienosti kuvien ja kuvausten perusteella tunnistaa kasveja, lintuja, perhosia, kaloja ja sieniä, pitää omaa luontokalenteria ja oppia paljon uutta.