Ajatusten tuuletuspäivä

Rautatieasema, paloasema, Gunnarin kukka ja hautaus, S-Market... Siinä Punkaharju-cityn mieleenpainuvimmat kohteet. Ennen Fazerin ällönmakean berliininmunkin ja steviamakeutetun Jaffa veriappelsiinilimonadin nautiskelua olin nautiskellut upeista maisemista. Nautiskelun ohella olin myös kauhistellut. Vanha korkeanpaikan pelkoni oli ihan lähellä ottaa taas vallan minusta.

Tuunaansalmen ylitys kapean rautatiesillan kupeessa kulkevaa kävely-/pyörätietä pitkin meni (yllättävän) hyvin. Siitä sain papalta kiitokset. Kiitokset olivat kuitenkin kaukana, kun Valtionhotellin pitsilinnan laivalaiturilla käynnin jälkeen aioimme suunnata kohti Kruununpuistoa kapoista metsäpolkua pitkin. Ikimetsän juuret olivat kaluuntuneet pintaan ja pyörä hakkasi käsiä ja koko kroppaa niin, että mumskasta meinasi tulla hakkelusta jo ensimmäisessä alamäessä.

Ei siis kuin ylämäkeen suljettuna olevan vaaleanpunaisen ja jo melkoisesti  rapistuneen hotellin parkkikselle ja siitä harjulle upeaa vanhaa kivimuurein reunustettua museotietä pitkin. Sitä myöten olivat varmaankin tsaaripeheen porukatkin kulkeneet, kun kävivät Punkaharjulla viettämässä lomaa keuhkojaan puhtaalla ilmalla hoitaen. Sillä tiellä historia havisi, vaikka pappa kuvasikin näkymiä uutukaisella älypuhelimellaan.

Sammaleen verhoamat kivimuurit matalinakin auttoivat pyöräilemään

pelottomasti, mutta varsinainen harjutie! Se vasta oli kapea ja pudotukset tieltä lähes pystysuoria. Hiki otsassa poljin ylämäkeen ja aluksi jopa alamäkeenkin, niin jännittävältä reitti tuntui.

Harjumaisemat olivat tutut aiemmilta kerroilta. Ensimmäisen matkan Punkaharjulle muistan tehneeni isän, äidin ja ukko-Tuomiojan kanssa, todennäköisesti -50-luvun lopulla aurinkoisena sunnuntaina. Tie oli silloin hiekkainen ja varmaan vielä nykyistäkin kapeampi. Muistan, että samalla matkalla käytiin tosi upeassa Finlandia-

hotellissa, josta ukki osti minulle matkamuistoksi pienen keramiikkaisen kukkakannun. Ja kannussa luki Finlandia.

Myöhemmin harju lähimaastoineen tuli tutuksi, kun Savonlinnan vuosina kävimme siellä koko perheen voimin vaellusretkillä mm. etsimässä majavan patoja. Työkeikoilta tuttuja olivat tietenkin Metsäntutkimuslaitos puulajipuistoineen ja alueen monet matkailumagneetit. Myös harjun uimaranta koettiin niin hyväksi paikaksi, että siellä pulikoitiin useampi kerta kesässä.

Nyt uimaranta näytti ohi pyöräillessämme ihan yhtä hyvältä. Sen viehättävä kioski oli kiinni, kiinni kuten lähes kaikki Punkaharjun matkailupaikkojen tarjoamat houkutukset. Syyskierre on alueella täyttä totta: kun matkailijoita on vain kourallinen, ei palveluja kannata järjestää ja kun palveluja ei ole, ei tule matkailijoitakaan.

Paluumatkalla valitsimme reitiksi uudemman väylän,

Punkaharjuntien, tasaisuutensa vuoksi. Kauniit olivat maisemat sielläkin. Saimaa – aikaisemmin järveä nimitettiin Puruvedeksi – loiskutteli aaltojaan kilometrien matkalla oikealla puolella. Vasemmalla hurahteli ohi auto toisensa jälkeen.

Tuulinen päivä ja kansallismaisemat tuulettivat pään ja ajatukset erinomaisesti tällä reilun parinkymmenen kilometrin reitillä. Voin suositella sitä kenelle hyvänsä, joka haluaa pyöräilyn tiimellyksessä ihailla myös maisemia.

Tuunaansaareen palattuamme tankkasimme uutta energiaa maittavalla lounaalla Harjun Portissa. Totesimme, että hiljainen on kylätie. Vain rannanpuoleisissa mökeissä on joitakin lomailijoita ja Lomakeskuksen vaunualueella muutama vieras. Uudessa luhdissa todennäköisesti vain me. Ravintola on enimmäkseen kiinni, ja aukioloajat kerrottu niin, että helpointa on käydä nykäisemässä ovenripaa; useimmiten kuitenkin turhaan.

Ajatuksena on palauttaa aamulla lainapyörät, jotka osoittautuivat tosi ketteriksi. Toivottavasti joku ottaa ne vastaan, sillä esimerkiksi aamiaista ei ravintolassa ole tarjolla. Entisenä yrittäjänä on pakko olla huolissaan tästä Saimaan alueen matkailusta, kun taas pian illat pimenevät, ilmat kylmenevät ja lomat on lomailtu.