Rafu tuli kotiin

Oikeaa jalkaani en voi nyt liikuttaa. Sen kyljessä nukkuu kevyttä koiranunta hauvavauvamme, Rafu. Rafu saapui juhlaliputettuun Riksuun tänään, Aleksis Kiven päivänä. Päivä on harmaa, mutta samalla lupaavan värikäs. Eteläsuomalaisittain ruska hehkuu upeasti teiden varsilla. Niin myös matkalla Riksusta Lohjalle ja takaisin.

Lohjalla Kennel Redenstammissa Rafu ja hänen sisaruksensa ottivat meidät papan kanssa vastaan riemullisesti haukkuen. Ja vain hetken Rafu oli ihmeissään, kun sen kasvattiäiti Kaisa saatteli meidät autolle. Autossa matkasimme sylikkäin, välillä vain vähän rauhallisesti keskustellen.

Kotona pikkuisen kennelin kasvatusaitausta suurempi tila hämmästytti Rafua, mutta tyyny, jonka olin kunnostanut sen olohuonepaikaksi, tuntui kelpaavan mainiosti. Tosin entinen, isohko päänalunen oli niin muhkea, että Rafu kierähti siitä kepoisesti lattialle.

Oikea käteni, johon Rafu sisaruksineen oli jättänyt omat hajunsa, tuntui olevan Rafulle tärkeä juttu. Sen perässä se taapersi keittiöönkin tutustumaan omiin vesi- ja ruokakuppeihinsa. Vesikupista se lipaisi vettä muutaman kielellisen ja lirautti suurin piirtein saman määrän hetken kuluttua lattialle.

Papan kanssa Rafu teki tuttavuutta kotona koirankorkeudella, ja kumpainenkin nuolaisi kerran jos toisenkin toistensa nenänpäistä. Ihan koiruuksilta näytti myös päiväpeiton vetokisa ja yhteinen taivallus keittiöön. Ihastus tuntuu olevan molemminpuolista.

Ja niin kuin vauvat yleensäkin, uni valtasi Rafunkin, mutta vasta iltapäivällä. Tästä alkoi pienen havannalaisen elämä meidän kanssamme Riksussa. Meistä, papasta, mumskasta ja Rafusta, tuli kolmihenkinen perhe, päivää ennen 39. hääpäiväämme.