Heräsin aamuyöstä kummalliseen
ääneen. Se ei ollut ovisummeri – tai jos oli, oli jonkun muun.
Sitten kuului ääniä, puhetta, josta en saanut selvää. Ajattelin,
että graffittimaalarit ovat taas liikkeellä ja koetin saada
uudelleen unen päästä kiinni.
Sitten makuuhuoneen seiniä alkoi
kiertää sininen välkkyvalo!
Valo tuntui tulevan melkein meidän
ikkunan alta, ja yhtäkkiä säästöpankin katolla olevan
valokuution takaa kohosi musta savupatsas. ”Naapurissa palaa!”
totesin ja suljin ikkunat, ettei savu tunkeutuisi sisälle.
Onneksi tuli ei kuitenkaan riehunut
naapuritalossa, vaan Hämeenkadulla, naapuritalon parkkipaikalla.
Siellä oli auto ilmiliekeissä. Paloauton miehistö hääri sen
ympärillä, ruiskutti vettä ja lopulta sammutusvaahtoa höyryävän
auton täyteen.
Paloherätys tuli kello kolmen
aikoihin, jolloin Riksun kadut olivat tyhjiä. Vain neljä
”pikkutyttöä” ohitti palopaikan käsikädessä ihmetellen. Toki
nurkalla seisoskeli myös pari miestä ihmettelemässä öistä
näytelmää.
Aamulla pappa totesi, että tämähän
on kuin ison maailman menoa pikkukaupungissa: auto palaa keskustan
parkkipaikalla, katusoittaja soittaa supermarketin edustalla ja pakin
edessä on vähän väliä joku kerjäämässä. Minä en niitä
kerjäläisiä ole huomannut, mutta katusoitto on ollut ihan
piristävää – ja perustunut ainakin toistaiseksi vapaaehtoisiin
ropoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti