Mustikoita! Niitähän pitää lähteä
itse keräämään; mennään siis mustikkaan.
Riksun Riutan takaisissa maastoissa
Salpausselän sorainen harju nousee korkeuksiin ja papan työauto
kiipeää sitkeästi ylös lähes umpeen kasvanutta metsätietä
pitkin. Tien vierukset ovat rehevät kuin viidakko, lähes
läpipääsemättömäksi kasvanutta lehtipuutaimikkoa.
Ylhäällä maasto vähän avartuu,
mutta harju on kapea. Muutaman askeleen jälkeen rinne viettää
jyrkästi alas vastakkaiseen suuntaan. Pysytellään siis ylhäällä,
jossa mustikoita on, mutta pieniä, ei kovin paljon, mutta on...
Vähän siinä sitten kerättiin,
kierreltiin ja kerättiin. Kun keskipäivän auringonpaahde kostutti
paidan ja kun ensimmäiset paarmat valmistautuivat iskemään
hikiselle iholle, totesimme papan kanssa, että olipa kiva käydä
metsässä. Siellä tuli hyvä mieli ja hyviä ajatuksia ja kotiin viemisiksi saatiin kokonainen litra mustikoita mukaan.
Jos mustikoita aikoo haalia vaikkapa
pakastimeen, taitaa ainakin
meille olla metsää parempi paikka kulman takana oleva Graniitti, josta pappa toi aamutuimaan litran sinimarjoja vitosella! Retkemme perusteella mustikan torihinta tuntuu suorastaan surkean vähäiseltä ja meidän keräämämme litra hyvin, hyvin arvokkaalta.
meille olla metsää parempi paikka kulman takana oleva Graniitti, josta pappa toi aamutuimaan litran sinimarjoja vitosella! Retkemme perusteella mustikan torihinta tuntuu suorastaan surkean vähäiseltä ja meidän keräämämme litra hyvin, hyvin arvokkaalta.
Mustikat olivat syy lähteä metsään,
mutta metsässä oli tarjolla paljon muutakin nähtävää:
Esimerkiksi Luontoportin (http://www.luontoportti.com/suomi/fi/perhoset/?q=mets%C3%A4nokiperhonen) mukaan metsänokiperhoseksi tunnistamani
siivekäs lepattelija, joka intoutui
poseeraamaan keltanon kukinnossa niin siivet supussa kuin avoinnakin. Minulle, perhospelkääjälle, se oli hyvä kokemus. Herttainen tuttavuus oli myös hentoinen hämähäkki, joka odotteli rauhallisesti saalista mustikanvarpuun punomassaan verkossa.
poseeraamaan keltanon kukinnossa niin siivet supussa kuin avoinnakin. Minulle, perhospelkääjälle, se oli hyvä kokemus. Herttainen tuttavuus oli myös hentoinen hämähäkki, joka odotteli rauhallisesti saalista mustikanvarpuun punomassaan verkossa.
Harjun laella kuusten latvat olivat
täynnään käpyjä. Hyvä niin, sillä kesän mittaan vastaan
tulleet oravat ovat olleet kaikki huolestuttavan ruippahäntäisiä.
Siis sairaitako? Vai vailla hyvää ravintoa? Ainakin käpysiä
niille riittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti