lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mentiin metsään ja mustikkaan

Heinäkuinen lauantai, hellepäivä taas muutaman tavallisen lämpimän kesäpäivän jälkeen. Aamiaiseksi tarjolla oli mansikoita, mustikoita ja jugurttia sekä kahvia ja perunapiirakat.

Mustikoita! Niitähän pitää lähteä itse keräämään; mennään siis mustikkaan.

Riksun Riutan takaisissa maastoissa Salpausselän sorainen harju nousee korkeuksiin ja papan työauto kiipeää sitkeästi ylös lähes umpeen kasvanutta metsätietä pitkin. Tien vierukset ovat rehevät kuin viidakko, lähes läpipääsemättömäksi kasvanutta lehtipuutaimikkoa.

Ylhäällä maasto vähän avartuu, mutta harju on kapea. Muutaman askeleen jälkeen rinne viettää jyrkästi alas vastakkaiseen suuntaan. Pysytellään siis ylhäällä, jossa mustikoita on, mutta pieniä, ei kovin paljon, mutta on...

Vähän siinä sitten kerättiin, kierreltiin ja kerättiin. Kun keskipäivän auringonpaahde kostutti paidan ja kun ensimmäiset paarmat valmistautuivat iskemään hikiselle iholle, totesimme papan kanssa, että olipa kiva käydä metsässä. Siellä tuli hyvä mieli ja hyviä ajatuksia ja kotiin viemisiksi saatiin kokonainen litra mustikoita mukaan.

Jos mustikoita aikoo haalia vaikkapa pakastimeen, taitaa ainakin
meille olla metsää parempi paikka kulman takana oleva Graniitti, josta pappa toi aamutuimaan litran sinimarjoja vitosella! Retkemme perusteella mustikan torihinta tuntuu suorastaan surkean vähäiseltä ja meidän keräämämme litra hyvin, hyvin arvokkaalta.

Mustikat olivat syy lähteä metsään, mutta metsässä oli tarjolla paljon muutakin nähtävää: Esimerkiksi Luontoportin (http://www.luontoportti.com/suomi/fi/perhoset/?q=mets%C3%A4nokiperhonen) mukaan metsänokiperhoseksi tunnistamani siivekäs lepattelija, joka intoutui
poseeraamaan keltanon kukinnossa niin siivet supussa kuin avoinnakin. Minulle, perhospelkääjälle, se oli hyvä kokemus. Herttainen tuttavuus oli myös hentoinen hämähäkki, joka odotteli rauhallisesti saalista mustikanvarpuun punomassaan verkossa.

Harjun laella kuusten latvat olivat täynnään käpyjä. Hyvä niin, sillä kesän mittaan vastaan tulleet oravat ovat olleet kaikki huolestuttavan ruippahäntäisiä. Siis sairaitako? Vai vailla hyvää ravintoa? Ainakin käpysiä niille riittää.

Metsästä riittää hyvää mieltä kaikille. Viikko sitten lauantaina pienenpienellä retkellä lähimetsään, Nenne näytti sen ihan pyytämättä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti