Voihan Willa!

Käytiin papan kanssa ihan muilla asioilla Hyvinkäällä ja päätettiin sitten, että syödään lounas Willassa. Siellähän on ravintoloita pilvin pimein.

Ja niin olikin. Oli kiinalainen, oli meksikolainen, oli sushi-ravintola, oli Kotipizza, kasvisravintola, ainakin yksi jo ovensa sulkenut ja se, jossa joskus söimme jo ”viimeisen kerran”, sekä ties mitä muita paikkoja. Mutta mikään ei oikein houkutellut; tuntui kuin koko Willassa olisi ollut vierivieressä tyhjähköjä ruokapaikkoja.

Lopulta muistui mieleen aiemmin keskustan kulmauksessa ollut konditoria, joka nyt tarjoaa Willassa vähän tuhdimpaakin syötävää. Lounasta siellä ei enää ollut. Päivän annoksia ei vitriinissä näkynyt: ”Ei siis ole enää lounasta”, totesi kassaneiti. Siitäpä sitten mumska kyselemään, että mitä laktoositonta listalla on – siis täysin laktoositonta, ei mitään hylaa. Näpsäkkä neiti totesi, että leivät tehdään keittiössä eikä sitä kassalla voi tietää, kävi sitten keittiössä ja otti esille paksun opuksen, josta olisi pitänyt ryhtyä lukemaan kunkin annoksen todellinen sisältö. Armahdin takanani kaiken aikaa kasvanutta nälkäisten jonoa ja sanoin, että me mennään sitten muualle.

Ja niin mentiin. Papalle tuli eittämättä mieleen nuoruusajat, jolloin mumska tapasi tehdä samantapaisia äkkiliikkeitä useamminkin. Jo silloin mumska oli siis aikaansa edellä, vanha kiukkuinen ämmä! Itse hän kuitenkin perusteli silloin käytöstään reippaan temperamenttiseksi. Nyt oli pakko myöntää olevansa vanha ja kiukkuinen, mutta myös nälkäinen.

No, lopulta istahdettiin yhteen tyhjähköistä ravintoloista, tilattiin pasta bolognese ja Caesar-salaatti. Ne saatiin kohtalaisen odottelun jälkeen ja ne maistuivat kohtalaisilta. Annokset olivat isoja niin, ettei lähtiessä ollut enää nälkä. Tarjoilijatar oli pitkä, hoikka ja hyvännäköinen, joten paikasta jäi jotakuinkin ok-olo. Tosin pitäähän se nyt todeta, ettei haarukoita ja veitsiä oltu kiillotettu ja tiskikin oli kai ollut aika hätäinen.

Mutta tämä kaikki tuskailu on kai otettava ihan omaan piikkiin. Se, miksi manaan Willaa, onkin ihan eri juttu: Kauppakeskus Willa mainostaa 120 nykyaikaista myymälää ja monipuolista ravintolamaailmaa. Sen verkkosivuilla kerrotaan, että kauppakeskus on Suomen kuudenneksi suurin. Kävijöitä viime vuoden maalis- joulukuun aikana oli peräti 4,1 miljoonaa ja myyntiä 116,4 miljoonaa.

Huh! Taas voisin sanoa, että voihan Willa! Tuollainen myynnin määrä ei ole mitään lisämyyntiä eikä koostu kulutuksen kasvusta. Se on myyntiä, joka on jostain muualta pois. Se alkaa vähitellen näkyä esimerkiksi Riihimäen Atomissa ja Liikeradalla, joissa kumpaisessakin tyhjät liikehuoneistot lisääntyvät kaiken aikaa. Ainakin Atomin yläkerta kumisee tyhjyyttään ja sama ilmiö näyttää leviävän myös alakertaan.

Ihmetellä pitää myös riittääkö noin 85 000 asukkaan alue, Hyvinkää-Riihimäki-Hausjärvi-Loppi, elättämään nuo Willan 120 kauppiasta työntekijöineen sekä yhteensä sen 21 ravintolan ja kahvilan väen. Kovin suureen asiakasvirtaan etelän suunnalta en usko. Toivon vain, että heinäkuun ensimmäisen päivän näkymät eivät enteile sulkeutuvia puoteja. Alennukset olivat suuria ja monissa paikoissa englanninkielisiä, väkeä niistä nauttimassa vähän.

Willan viettelyksiin en siis sortunut. Kaiken tarjolla olevan tavaran keskellä tuli taas kerran mieleen ajatus, että lähes kaikki kaupan oleva

on turhaa (ei ehdottoman tarpeellista), sellaista, joita ilman voi ihan hyvin olla.

Tänään päätin kuitenkin ”shoppailla” Riksussa. Aamupäivällä katsastin kävelyreissulla Atomit ja Prismat, illalla Merkoksen pyöräillen. Parasta näillä reissuilla olivat mansikat, laktoositon jätski sekä hyväksi havaitsemani pyörätiet. Yhteenkään heräteostoon en sortunut, vaikka sitä niin lähtiessäni toivoin.