… olisit sairaalabakteerin vuoksi
kosketuseristettynä ja täysin sänkyyn ”sidottuna”: jalkasi
eivät liikkuisi lainkaan ja kun joku niitä vähänkin liikuttaisi,
niihin SATTUISI...
… sinulla ei olisi vesimukia kätesi
ulottuvilla eikä edes koko huoneessa.
… yöpöytäsi olisi siirretty
sängyn pääpuoleen, takaviistoon niin, ettet ylettyisi sinne
lainkaan. Yöpöydällä ovat kuitenkin kampasi, kellosi,
nenäliinoja, kynä jne., mutta sieltä puuttuu vesimuki. Usein
siellä olisi vielä illallisen aikaan lounaaksi saamasi nestemäiset
ruuat uudempien joukossa.
… yöpöydällä pyörivä
lastenlasten ja lastenlastenlasten kuvasarja olisi sekin takaviistoon
siirretyllä pöydällä, ja tyynysi peittäisi näkyvyyden.
… telkkarin kaukosäädin olisi
nostettu pääsi takana olevalle hyllylle, jonne et koskaan itse
pystyisi kurottamaan. Tv pauhaisi siis juuri niin kovaa, kuin se
pauhasi viimeisimpien hoitojen aikaan. Myös kanava pysyisi samana;
sinä et pystyisi sitä mitenkään muuttamaan, et myöskään
sulkemaan telkkaria.
… sängyn mekanismin säädin olisi
kiinnitetty jalkopään laitaan. Et siis voisi nostaa/laskea sängyn
päätyä, vaan joutuisit odottamaan, että joku tulee joskus ja
suostuu tekemään sen. Vasta silloin pääsisit enemmän istuvaan
asentoon tai pitkällesi.
… henkilökunnan kutsuhälytin
roikkuisi sängyn pääpäädyssä niin, ettet koskaan voisi saada
sitä käsiisi. Et siis voisi kutsua ketään apuun, jos apua
tarvitsisit. Tai voisit, huutamalla kovaa...
Minusta tällainen tilanne tuntuisi
sietämättömältä. Miltä sinusta?
Mutta meidän isomummi, mumskan
88-vuotias äiti, ei pienistä valita; ei valittanut tällaisessakaan
tilanteessa. Onneksi se ei olekaan normaali käytäntö Riihikodissa,
vaikka olikin täyttä totta yhtenä iltana tällä viikolla.
Silloinkin huoneessa oli tehty kaikki tarpeelliset hoitotoimet, mutta
hoitajat olivat varmaankin unohtaneet asettua hetkeksi hoidettavan
asemaan. Ehkä he olivat kesälomasijaisia...
Seuraavana päivänä asiat olivat
paremmin, juuri niin kuin olin toivonutkin. Enää puuttui vain
vesimuki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti